Rekrytointikoordinaattori
Lassila & Tikanoja Oyj

Alkuperäinen julkaisupäivä 8.2.2019

Ohoi, tulevaisuuden HR-osaaja!

 

Olemme L&T:n Kiinteistöpalveluiden HR-osasto ja olemme fiiliksissä uudistuneesta rekrytointiprosessistamme! Haluamme levittää innokasta tekemisen fiilistä myös vasta uraansa aloitteleville, siispä etsimmekin joukkoomme

 

REKRYTOINTIKOORDINAATTORIA 

 

osa-aikaiseen työsuhteeseen Helsinkiin auttamaan liiketoiminnan esimiehiä pääkaupunkiseudun rekrytoinneissa. Tehtävässä pääset, et vain seuraamaan, vaan myös osallistumaan, suuren suomalaisen pörssiyhtiön rekrytointiprosessiin.

 

Aiomme opettaa sinulle paljon, mutta innostunut asenne oppia uutta ja kehittää niin omaa kuin meidänkin tekemistä tulee löytyä sinulta jo ennestään. Jos otteesi työntekoon on tunnollinen ja asenteesi aurinkoinen, olet meidän silmissämme helmi! Tehtävässä onnistuminen vaatii yhteistyökykyä, sujuvaa kommunikointia niin suomeksi kuin englanniksikin sekä rohkeutta itsenäiseen päätöksentekoon. Meneillään olevat soveltuvat opinnot (mm. henkilöstöhallinto, kauppa- ja kasvatustieteet, psykologia, liiketalous) katsotaan eduksi, mutta meille on tärkeintä, että HR tuntuu sinusta innostavalta uravaihtoehdolta ja olet halukas oppimaan siitä lisää, oli opinahjosi mikä tahansa.

 

Työkavereiksi saat yhdeksän loistavaa HR-konsulttia joilta, energiaa ja tekemisen meininkiä ei puutu – töitä tehdään ammattitaidolla ja suurella sydämellä. Toimimme valtakunnallisesti aina Hangosta Utsjoelle emmekä pelkää tarttua haasteisiin. Tässä tehtävässä saat erinomaisen näköalapaikan paitsi rekrytointeihin niin myös muuhun HR-toimintaan. Tiimimme työpäivät ovat täynnä oivaltamista ja uuden oppimista.  

 

Mielenkiintoisten työtehtävien lisäksi työn ehdoton etu on joustavuus: työ on helppo sovittaa yhteen esimerkiksi opintojen kanssa ja voit työskennellä toisinaan vaikka kotisohvalta pyjama päällä.

Mikäli HR-työ näpsäkässä tiimissä herättää positiivisia väreitä, täytä hakemus nettisivujemme kautta mahdollisimman pian, viimeistään 24.2.2019 mennessä. Lisätietoja tehtävästä saat henkilöstöpäällikkö Anu Heikkilältä ma 11.2. klo 10-10.30 ja ma 18.2. klo 10-11, puh. 050 385 5837. Odotamme sinua jo innolla!

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1231232
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Osa-aikainen
  • Hakuaika päättyy: 24.2.2019
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Yhteyshenkilö: L&T L&T (offre29388668.9860 (a) lassila-tikanoja-oyj.contactrh.com)
  • Puhelin: 010-636111
  • Sijainti: Helsinki