(Poistunut julkaisusta)

Reippaita tekstiilihuoltajia Jyväskylään
Adecco

Alkuperäinen julkaisupäivä 27.9.2018



Työn kuvaus:
  Haluaisitko töihin tehokkaaseen ja nykyaikaiseen teollisuuspesulaan?
 
Lindström Oy on Suomen tunnetuin pesulapalvelujen tuottajia, joka on tuonut osaltaan alaa digitaaliseen murrokseen mukaan. Yrityksen Sulunperän toimipisteessä käsitellään enimmäkseen työvaatteita. Nyt kasvavan yrityksen riveissä kaivataan lisää TEKSTIILIHUOLTAJIA tasaamaan ruuhkahuippuja. 
 
Työntekijöiden tehtäviin kuuluu vaatteiden lajittelua, pesutoimintoja, hyllyttämistä, varastointia, pakkausta ja tarvittaessa pieniä ompelutoimenpiteitä. Töitä tehdään siistissä ja valoisassa teollisuusympäristössä yhdessä osaavan työporukan kanssa. Työtä tehdään kahdessa vuorossa, ja nyt haettavat työntekijät kutsutaan töihin tarvittaessa riittävällä varoitusajalla.
 
Työssä pärjää henkilö joka voi uppoutua tehtävään kuin tehtävään ja suorittaa sen tehokkaasti ja tarkasti alusta loppuun. Työpäiviin tuo vaihtelevuutta työn kierto laitoksen sisällä. Vaatteet lajitellaan numerokoodien perusteella, joten hyvä numeropää ja hahmottamiskyky ovat edellytys työssä menestymisen kannalta. Myös perustason tietokonetaidot on hyvä omata, koska vaatteet sisältävät sirut, jotka luetaan tietokoneisiin liitetyillä skannereilla niiden edetessä läpi laitoksen. Työhön ja työvaiheisiin saa kuitenkin hyvän ja kattavan perehdytyksen, joten aiempi kokemus tai koulutus ei ole välttämätöntä. Teollisen tai kotikäyttöisen ompelukoneen käyttökokemus nähdään kuitenkin etuna valintoja tehtäessä.
 
Kiinnostuitko?
 
Työ alkaa joustavasti heti sopivan henkilön löydyttyä, joten jos haluat osaksi tätä tehokasta ja nykyaikaista pesulatoimintojen edelläkävijää, lähetä hakemuksesi mahdollisimman pian. Lisätietoja tehtävästä antaa Adeccolla Miikka Hintikka, miikka.hintikka@adecco.fi, 050 4444461

Asiakkaan tehtävänimike:  Tuotantotyöntekijä


Sijainti:  VAAJAKOSKI


Työsuhde:  Sesonki


Yhteyshenkilö:  Heinola Tea


Toimipaikka:  Jyväskylä