Ravintolatyöntekijä, Antell Terrafame, Sotkamo
StaffPoint

Alkuperäinen julkaisupäivä 2.5.2019
Antell tarjoaa herkullisia makunautintoja noin sadassa ravintolassa ja kahvilassa ympäri Suomen. Meille antellilaisille hyvä maku on kaikki kaikessa - jo vuodesta 1880 saakka. Perheyrityksemme palveluksessa työskentelee yli 500 osaavaa ammattilaista, ja liikevaihtomme vuonna 2018 oli 49,4MEUR. Antell tekee aidosti hyvää.

"Me antellilaiset olemme oma-aloitteisten ammattilaisten työyhteisö. Meillä on ainutlaatuinen yrityskulttuuri, jonka lähtökohta on, että työntekijöihin luotetaan ja vastuu jaetaan mahdollisimman lähelle asiakasta."

Haemme Sotkamossa sijaitsevaan henkilöstöravintolaan tarvittaessa töihin kutsuttavia ravintolatyöntekijöitä. Työtehtäviisi kuuluvat mm. salaattien valmistus, leivonta, sali- ja kassatyöskentely sekä astiahuollosta ja ravintolan yleisestä siisteydestä huolehtiminen. Toimit sujuvasti osana tiimiämme, pystyen myös itsenäiseen työskentelyyn. Työaika sijoittuu pääsääntöisesti arkeen, mutta toivomme joustavuutta tilanteen niin vaatiessa.


Edellytämme sinulta

Toivomme, että olet asiakaslähtöinen sekä ratkaisukeskeinen ja innostut helposti uusista asioista. Teet työsi hymyssä suin ja asiakkaan huomioiden. Huolehdit myös osaltasi ruoan hyvästä laadusta unohtamatta oleellisinta eli makua. Edellytämme hygieniapassia.

Valittavalle henkilölle tehdään suppea turvallisuusselvitys.


Tarjoamme sinulle

Tarjoamme mahdollisuuden kehittää ammattitaitoasi
Tilaisuus tehdä lisätunteja oman työsi oheen
Staffpointin henkilöstöedut


Arvostamme

Me antellilaiset olemme oma-aloitteisten ammattilaisten työyhteisö. Meillä on ainutlaatuinen yrityskulttuuri, jonka lähtökohta on, että työntekijöihin luotetaan ja vastuu jaetaan mahdollisimman lähelle asiakasta. Arvomme peilaavat yrityskulttuuriamme. Jokaisella antellilaisella on vapaus käyttää ammattitaitoaan työssään arvojemme mukaisella tavalla. Arvojamme ovat maku, välittäminen, ratkaisukeskeisyys ja innostuneisuus.


Kiinnostuitko?

Mikäli tunnistit itsesi, ja koet olevasi etsimämme henkilö varmista tulevasi työpaikkasi täyttämällä hakemus osoitteessa www.staffpoint.fi Meille on tärkeää tietää aiempaa osaamistasi sekä työkokemuksesi ja koulutuksesi. Tämä paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä, joten varmista mahdollisuutesi ja hae jo tänään!


Lisätietoja

Heli Pirttijärvi
Rekrytointikonsultti, HoReCa
StaffPoint Oy, Rovakatu 26 A 15 B, 96200 ROVANIEMI
020 7206 676, vaihde 030 0472 000
heli.pirttijarvi@staffpoint.fi
www.staffpoint.fi


Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1265762
  • Työsuhde: Muu
  • Työn tyyppi: Tuntityö
  • Hakuaika päättyy: 19.5.2019
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Sotkamo