(Poistunut julkaisusta)

Ravintolapäällikkö
UniCafe

Alkuperäinen julkaisupäivä 26.4.2019

UniCafen tavoitteena on olla vastuullisuuden edelläkävijä kaikessa mitä teemme. Haluamme olla eturintamassa tuomassa uudenlaisia raaka-aineita keittiöihimme, tarjota herkullista ruokaa sekä ylittää asiakkaidemme odotukset päivittäin. Olemme 100 % opiskelijoiden omistama ja toimimme siellä missä hekin: kaikilla Helsingin yliopiston kampuksilla. 17 ravintolaamme palvelee päivittäin tuhansia paremman tulevaisuuden eteen työskenteleviä opiskelijoita ja tutkijoita.

Haemme osaavaan joukkoomme rohkeaa ja innovatiivista

RAVINTOLAPÄÄLLIKKÖÄ SUOMEN SUURIMPAAN OPISKELIJARAVINTOLAAN

kokoaikaiseen, vakituiseen työsuhteeseen Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevaan toimipaikkaamme. Ylioppilasaukion UniCafesta remontoidaan kesän aikana Suomen hienoin opiskelijaravintola ja nyt haemme sille tiiminvetäjää. Innostutko uusien palveluiden kehittämisestä? Oletko asiakaskeskeinen ja etsit aina keinoja saada asiakkaat hymyilemään? Kuvaisiko työkaverisi sinua loistavana työkaverina tai reiluna esihenkilönä? Nyökyttelitkö päätäsi? Hyvä, saatat hyvinkin olla etsimämme henkilö!

Työssäsi vastaat ravintolan liikeidean ja toimintamallien mukaisesta palvelusta sekä töiden organisoinnista. Toimit ravintolaryhmäpäällikön alaisuudessa. Olet myynti- ja markkinointihenkinen sekä kokenut ravintola-alan ammattilainen. Tunnet ison ravintolan toimintarakenteen ja tuotantoprosessit. Sinulla on aitoa kiinnostusta kehittää uudistuneen ravintolan toimintaa yhdessä asiakkaan, yrityksemme tukipalvelujen sekä oman tiimisi kanssa. Arvostamme aktiivista otetta käytännön työhön sekä kokemusta vaativista asiakastilanteista. Suomen ja englannin kielen kirjallinen ja suullinen osaaminen ovat perusedellytyksiä tehtävien hoitamiselle.

Olet oma-aloitteinen, yhteistyökykyinen ja suhtaudut kunnianhimoisesti työhösi. Ymmärrät asiakaslähtöisyyden ja joustavuuden merkityksen. Sinulla on inspiroiva luonne, luovuutta ja mukautumiskykyä. Omaat positiivisen asenteen ja halua kehittää sekä ravintolan tuloksellista toimintaa että omaa osaamistasi.

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden monipuoliseen ja haastavaan työhön vastuullisessa, opiskelijaomisteisessa ravintolayrityksessä. Mielenkiintoista työtä on paljon, ja tukenasi on joukko ammattitaitoisia työkavereita. Uskomme vahvasti moniarvoiseen ja monimuotoisuutta tukevaan työyhteisöön.

Liity joukkoomme tuottamaan ylivertaisia asiakaskokemuksia dynaamisessa ja innovatiivisessa ympäristössä!

Lähetä hakemuksesi, ansioluettelosi ja palkkatoiveesi 15.5.2019 mennessä osoitteeseen rekrytointi@unicafe.fi Lisätietoja antavat henkilöstökoordinaattori Olli Rossi 040 750 0388 tiistaina 30.4.2019  klo 9-10 ja keskiviikkona 8.5.2019 klo 15-16 sekä operatiivinen päällikkö Paula Korhonen 050 408 2030 perjantaina 3.5.2019 klo 9-10 ja maanantaina 6.5.2019 klo 15-16. Haastattelut aloitamme hakuaikana ja paikka täytetään sopivan hakijan löydyttyä.

Lisätietoja yrityksestämme www.unicafe.fi ja www.ylva.fi