(Poistunut julkaisusta)

Ravintolapäällikkö, Antell, Cafe Piha
StaffPoint

Alkuperäinen julkaisupäivä 19.4.2018
Haemme Oulussa sijaitsevaan kahvilaan innovatiivista, ratkaisukeskeistä ja asiakaspalveluhenkistä ravintolapäällikköä vakituiseen työsuhteeseen. Kahvilan esimiehenä tehtävänäsi on ylläpitää ja kehittää kahvilan palvelukonseptia tulosvastuullisesti. Toimit tiimisi kannustavana esimiehenä ja olet myös itse vahvasti perustekemisessä mukana. Työssäsi tulet tarvitsemaan hyvää paineensietokykyä sekä joustavuutta. Tehtävä on vakituinen ja kokoaikainen. Palkka on sopimuspalkka.
Työ alkaa heti sopivan henkilön löydyttyä.

Odotamme, että kahvilamaailma ja ruoka ovat sinulle intohimo ja seuraat alan trendejä. Sinulla on tehtävään sopivaa kokemusta esimerkiksi ravintola- tai kahvilamaailmasta ja olet toiminut esimiesroolissa. Arvostamme koulutustasi, mutta kokemus ja persoona ratkaisevat lopullisen valinnan.

Toivomme, että omaat erinomaiset työyhteisötaidot. Ihmisenä olet positiivisesti asioihin suhtautuva ja toimit myös esimerkkinä henkilökunnallesi. Ajattelet liiketoimintalähtöisesti ja sinulla on näyttöä tuloksellisesta työskentelystä. Olet myyntihenkinen ja nautit asiakkaiden palvelemisesta, tarvittaessa myös englannin kielellä. Kahvilassa on anniskeluoikeudet, joten tarvitset anniskelupassin ja voit toimia kahvilan vastaavana hoitajana.

Tarjoamme odotuksemme täyttävälle henkilölle monipuolisen työn ja työhyvinvointiin panostavan työyhteisön asiakasyrityksessämme. Lisäksi Antell tarjoaa kilpailukykyiset edut ja mahdollisuuden olla mukana kehittämässä kasvavaa Antell-perhettä.

Rekisteröidy hakijaksi www.staffpoint.fi ja täytä hakemus huolellisesti
sekä liitä CV ja suosittelijasi hakemukseesi.

Meille on erittäin tärkeää tietää mitä olet tehnyt aikaisemmin, mitä osaat
ja mitä haluat tehdä tulevaisuudessa.

Lisätiedot: Pirkko Tieva-Korhonen, pirkko.tieva-korhonen@staffpoint.fi 045-6707423