(Poistunut julkaisusta)

Rautainen liiketoimintajohtaja Komas Oy:lle
KOMAS OY

Alkuperäinen julkaisupäivä 16.7.2018

Haemme nyt Komasille raudan lujaa ammattilaista liiketoimintajohtajaksi vastaamaan koneistusliiketoiminnasta ja sen johtamisesta sekä kehittämisestä. Vastaat neljän eri toimipisteen toiminnasta, niin tuotannosta kuin taloudestakin. Työssäsi vastuualueitasi on myös kannattavuuden kehittäminen esimerkiksi LEAN-menetelmien jalkauttamisella ja jatkat siten strategian mukaista kehitystyötä, joka yksiköissä on menestyksekkäästi käynnissä. Liiketoimintajohtajana kuulut johtoryhmään ja sinua tukee työssäsi toimitusjohtaja. Rooliisi kuuluu lisäksi tiivis yhteistyö myynnin ja markkinoinnin kanssa.

Komas on Jyväskylän seudulla, Kurikassa, Härmässä ja Sastamalassa toimiva konepajateollisuuden sopimusvalmistaja, joka keskittyy erikoisosaamista vaativien komponenttien kustannustehokkaaseen valmistukseen ja joustavaan palveluun.

Toimipisteesi on Jyväskylässä, mutta tehtävä edellyttää myös liikkumista Kurikan, Härmän ja Sastamalan yksiköihin sekä tarvittaessa asiakkaisiin.

Olisiko tämä juuri sinun tilaisuutesi?

Kyllä on, jos sinulla on vankkaa kokemusta tuotantotoiminnan kehittämisestä ja prosessien optimoimisesta. Tärkeä kyky on tuotannon, talouden ja niiden välisen suhteen ymmärtäminen. Myös LEAN-tuntemus on tavoitteiden saavuttamisessa olennaista. Liiketoimintajohtajana kommunikointi- ja yhteistyötaidot ovat tärkeitä ja ne ovat sinulla hyvin hallussa. Vaikka sinulla onkin oma selkeä vastuu ja tehtäväkokonaisuus, niin tavoitteena on kehittää yrityksen toimintaa eteenpäin yhdessä. Haemmekin henkilöä, joka ymmärtää yhteistyön arvon.

Liiketoimintajohtajalta toivomme teknistä, tehtävää tukevaa koulutusta (esimerkiksi tuotantotalouden DI) sekä vahvaa kokemusta konepaja- ja alihankintaliiketoiminnasta ja kiinnostusta alan kehittämistä kohtaan. Sinulla on ymmärrystä liiketoiminnallisista tekijöistä, että muutosjohtamisesta. Tehtävässä menestyminen edellyttää hyvää suomen sekä englannin kielen taitoa.

Komas tarjoaa sinulle ainutlaatuisen mahdollisuuden ottaa vastuuta ja vaikuttaa alansa menestyneessä suomalaisessa toimijassa. Pääset osaksi johtoryhmää ja sinulla on erittäin hyvät mahdollisuudet vaikuttaa koko yrityksen tulevaisuuteen. Vaikutat asiakassuhteisiin, parannat kannattavuutta ja kehität tuotantoa. Toimintasi tulokset näkyvät niin tuotannossa kuin liikevaihdossa. Tehtävä tarjoaa sinulle merkittäviä uramahdollisuuksia, sillä yrityksen kasvaessa myös vastuut voivat kasvaa. Tukenasi sinulla on osaava henkilöstö ja huipputiimi johtamassa yritystä entistä vahvemmaksi menestyjäksi.

Tartu nyt tähän mahdollisuuteen ja hae Komasille liiketoimintajohtajaksi! Lisätietoja tehtävästä antaa tarvittaessa Barona Engineering'iltä Lassi Jyrinsalo (040 7628992), parhaiten tavoitettavissa tiistaisin kello 14-15.