(Poistunut julkaisusta)

RAKENNUTTAJAINSINÖÖRI
HTJ

Alkuperäinen julkaisupäivä 9.5.2019

Toimintamme kasvaessa haemme

RAKENNUTTAJAINSINÖÖRIÄ

vahvistamaan Talonrakennuspalveluitamme Hämeenlinnan alueella.

Toimit hankkeessa kokemuksesi mukaan osana tiimiä tai itsenäisesti. Olet mukana rakennuttamistehtävissä hankkeen alusta takuuajan loppuun asti. Tehtäväsi voi sisältää suunnittelun ja ohjausta, urakoiden kilpailuttamista ja rakentamisen ohjaamista hankkeen loppuun saakka joko hankkeen projektipäällikön alaisuudessa tai itsenäisesti, jolloin tehtävä voi sisältää myös valvontatyötä sekä muuta tilaajan edunvalvontaa monipuolisesti.

Odotamme sinulta soveltuvaa rakennusalan koulutustaustaa, talonrakennusalan osaamista ja kiinnostusta asiantuntijatehtävissä toimimiseen. Yhteistyötaitosi ovat hyvät toimiessasi hankkeessa eri osapuolten kanssa. Arvostamme kokemusta rakennuttamis-, suunnittelu-, työmaavalvonta- tai työmaamestarin tehtävistä. Tarjoamme sinulle osaamisesi mukaisia haasteita ja mahdollisuutta olla vaikuttamassa tapaamme työskennellä.

Toivottavasti kiinnostuksesi heräsi! Tule osaksi rentoa ja mutkatonta työyhteisöämme monipuolisten tehtävien pariin. Meillä on hyvä hyrinä, osaavat työkaverit ympärillä ja panostamme henkilöstön hyvinvointiin ja henkilökohtaisen kehittymisen mahdollisuuksiin.

Lisätietoja tehtävästä antavat aluejohtaja Esko Salonen, puh. 050 358 7795 tai projektijohtaja Teemu Haaja, puh. 040 455 1040. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen 19.5.2019 mennessä osoitteeseen hakemukset@htj.fi. Merkitse viestikenttään ”Rakennuttajainsinööri, Hämeenlinna”.