Rakennusapulainen
Rekrytointipalvelu Sihti Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 22.7.2020

Haemme Jyväskylän alueella toimiville asiakkaillemme rakennusapulaisia!

Työtehtäviisi voi kuulua esimerkiksi kantamista, siivoamista, raivaamista ja ammattilaisten avustamista. Tehtäviisi voi kuulua myös purkutyöt, joten kerrothan hakemuksessasi laajasti aiemmasta kokemuksestasi.

Valituksi tuleminen edellyttää voimassa olevaa työturvallisuuskorttia sekä oikean asenteen työntekoon. Aiempi työkokemus rakennusalalta tai alan koulutus ovat ehdottomasti eduksesi ja olisikin hyvä, jos olet jo hieman kartuttanut kokemustasi rakennusapulaisen tehtävistä. Jos sinulla on oma auto käytössä, se helpottaa kauempana sijaitseville työmaille kulkemista. Reipas tekemisen meininki ja yhteistyötaidot ovat rakennusapulaiselta kaivattavia ominaisuuksia. Kerrothan hakemuksessasi myös, minkälaista kokemusta sinulla on erilaisten työkalujen ja -laitteiden käytöstä

Työympäristöt voivat vaihdella ja työtä tehdään arkisin klo 7-15.30. Työt alkavat sopimuksen mukaan ja jos hommat sujuvat, voi töitä riittää pitkäksikin aikaa. Meiltä saat tarvittavat työvaatteet ja varusteet.

Lisätietoja antaa paikasta antaa tarvittaessa Kaisa Eerola numerosta 040 190 3021. Laita hakemusesi tulemaan nettisivujemme sihti.fi kautta.

Sihdin kanssa kohti parempia työpäiviä! Tarjoamme työnhakijoille mielenkiintoisia, palkitsevia tehtäviä ja päivittäin työllistämmekin tuhansia tekijöitä ympäri Suomen. Sihdin kautta sinun on mahdollista työllistyä monipuolisesti erilaisiin työtehtäviin aina osa-aikaisista kokoaikaisiin töihin, rakennusalalta teollisuuteen ja kaivoksista talouden alalle. Yhteiset arvot, reilut pelisäännöt sekä työntekijöistämme ja työturvallisuudesta huolehtiminen ovat meille ykkösasioita - intohimomme on auttaa sinua löytämään juuri se oikean työ.

Katso kaikki avoimet työpaikkamme osoitteesta www.sihti.fi.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1371843
  • Tehtäväalue: Rakennusala
  • Työsuhde: Määräaikainen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 11.8.2020
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Yhteyshenkilö: Kaisa Eerola (kaisa.eerola (a) adecco.fi)
  • Sijainti: Jyväskylä