Rakennusalan ammattilaisia Oulun seudulle ja reissuhommiin
Värväämö

Alkuperäinen julkaisupäivä 7.11.2019

Talvi on tullut, mutta eipä hättää, meillä on kyllä rakennusalan töitä edelleen tarjolla alan konkareille. Värväämme erityisesti uudisrakennuspuolelle kirvesmiehiä ja rakennusmiehiä, mutta eipä tuota ongelmaa löytää hommia saneerauspuolen taitajalle tai remppahommiinkaan. Talotekniikan hakijat kiinnostavat meitä myös eli sähkärit ja putkarit, hakemuksia tulemaan!

Yhteinen tekijä näille kaikille avoimille tehtäville on se, että kokemusta sinulla pitäisi olla alla jo sen verran, että uskallat mainostaa itseäsi ammattilaisena ja hoidat hommasi omatoimisesti. Kuvien luku onnistuu niin ikään. Työturvallisuuskortti on voimassa ja oma auto käytettävissä työmaalle liikkumista varten.

Jos olet kiinnostunut reissuhommista, niin tiedoksi, että työhönottopaikka on yleensä Oulussa. Tarkoittaa siis sitä, että kyyti lähtee maanantaiaamuna Oulusta ja työviikon päätteeksi palataan Ouluun. Majoitus järjestetään kullekin työskentelypaikkakunnalle ja päivärahat maksetaan.

Tarjolla on jonkin verran työtä myös nuoremmille kirvesmiehille, kunhan rakennusalan perustutkinto on suoritettuna. Edellytämme hakijoilta oma-aloitteista asennetta. Reippaalla asenteella voit korvata puuttuvan työkokemuksen. Sinulla on myös mahdollisuus päästä vanhemman kirvesmiehen työpariksi oppimaan eri työvaiheita. 

Tule käymään toimistollamme kahvilla. Katsotaan sinulle yhdessä mieluinen työpaikka. Se on meidän työtämme. Pääset samalla tutustumaan Värväämöön paremmin ja kuulet tarjoamistamme henkilöstöeduista. Jutustelun jälkeen sovitaan aika, mihin mennessä ilmotellaan jatkosta, jos yhteistyötä voidaan alkaa tekemään. Tässä välissä me kysellään vähän palautetta edellisiltä työnantajiltasi, mikäli se sinulle passaa. Jos osaaminen ja asenne on kohdillaan, niin sovitaan talven hommat jo valmiiksi. Siitäpä hommat lähtee liikkeelle. 

TYÖTEHTÄVÄ: Rakennusalan ammattilainen

TYÖPAIKAN SIJAINTI: Oulu

TYÖN KESTO: Aloitus sopimuksen mukaan. Työmaiden kestot vaihtelevat muutamasta viikosta useaan kuukauteen. Tärkein tehtävämme on löytää sinulle töitä. Se tarkoittaa, että kun yksi työmaa loppuu, niin pyritään etsimään heti seuraava. Halutaan, että viihdyt värväämöläisenä pitkään. Ammattilaiset olemme voineet työllistää ympäri vuoden.

TÄHÄN HOMMAAN EDELLYTÄMME:
-Kokemusta ja näyttöjä useamman vuoden ajalta
-Työturvallisuuskorttia
-Hyvää kuntoa
-Positiivista asennetta

VÄRVÄÄMÖLÄISENÄ SAAT:
-Osaamiseesi, toiveisiisi perustuvan palkan ja lisät
-Liikunta- ja kulttuuriseteleitä
-Kaikille yhteisiä, ilmaisia tapahtumia
-Etukortilla alennuksia valtakunnallisista yrityksistä
-Työterveyshuollon heti ensimmäisestä työpäivästä
-Työvaatteet ja -varusteet

Hae työpaikkaa klikkaamalla linkkiä. Voit aina myös soittaa, kirjoittaa tai tulla jutulle, niin me kerrotaan lisää ja keitetään kahvit:
-Johanna Keski-Petäjä, 050 359 2999 tai johanna@varvaamo.fi
-Jouni Palosaari, 0400 904 349 tai jouni.palosaari@varvaamo.fi

Värväämö on henkilöstöpalvelufirma, josta löydät rakennusalan ja teollisuuden työpaikat. Viime vuonna työllistimme 1000 värväämöläistä ja 100 osaajaa löysi kauttamme vakituisen työpaikan. Me halutaan, että Värväämö on maailman paras ja inhimillisin työnantaja – halutaan tuntea ihmisemme ja jeesataan aina tarvittaessa. Lue lisää: www.varvaamo.fi

Värväämö – Kovimmat duunit. Pehmeimmät arvot.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1314275
  • Tehtäväalue: Rakennusala
  • Työsuhde: Muu
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 9.12.2019
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Pohjois-Pohjanmaa, Oulu, Oulun Seutu