(Poistunut julkaisusta)

Rahoitusneuvoja/ Rahoitusasiantuntija
OP Nivala

Alkuperäinen julkaisupäivä 3.7.2020

Toimintamme laajentuessa haemme nyt tiimiimme vahvistuksesi uusia Rahoitusneuvojia/ Rahoitusasiantuntijoita palvelemaan monipuolisesti asiakkaidemme tarpeita.

 

Tehtävästä 

 

Tässä tehtävässä tekemisesi painottuu erityisesti rahoituspuolen tekemiseen. Työtehtävinäsi ovat esimerkiksi rahoitusneuvottelut, henkilöasiakkaiden rahoitusasioiden hoito, ja/ tai päivittäisasiointiin liittyvät tehtävät. Tehtävän tarkempaa sisältöä voidaan kuitenkin räätälöidä sisältämään myös muita tehtäviä. Tapaat asiakkaitamme viihtyisässä keskustan konttorissamme sekä verkko- ja puhelinneuvotteluiden avulla antaen omaa asiantuntemustasi asiakkaidemme talousasioihin.

  

Mitä odotamme sinulta 

  

Arvostamme sinulta kokemusta finanssialalla työskentelystä ja erityisesi rahoituspuolen osaamisen näemme tehtävän kannalta merkitykselliseksi. Aiempaa pankkitaustaa emme kuitenkaan edellytä, mutta sinulla on kaupallinen koulutus ja halu oppia uutta. Mielellämme kuulemme muusta osaamisestasi hakemuskirjeessäsi. Tehtävän lopullinen nimike määräytyy valittavan henkilö osaamisen mukaan joko asiantuntijaksi tai neuvojaksi.

 

Arvostamme reipasta ja oma-aloitteista työotetta, joiden avulla haluat olla luomassa asiakkaillemme hyvää ja asiantuntevaa palvelukokemusta. Haluat kehittyä ja menestyä työssäsi ja uskallat myös ideoita uutta. Nautit ihmisten parissa työskentelystä ja haluat myös kantaa kortesi kekoon myynnissä. Kykenet myös nopeatempoiseen työskentelyotteeseen, etkä pelästy kiirettä.

  

Tarjoamme sinulle 

 

Tarjoamme sinulle monipuolisen työnkuvan mukavassa työporukassa. Pääset kehittämään omaa ammattitaitoasi ja halutessasi laajentamaan omaa osaamistasi, sillä sopivan pienessä pankissa mahdollisuuksia on ammatillisesti monia.

 

Sinulla on käytössäsi myös OP Ryhmän erinomaiset henkilöstöedut niin pankki- kuin vakuutustuotteissamme, henkilöstörahasto ja liikuntaedut. Pankillamme on myös käytössä kannustava tulospalkkaus.

 

Nivalan kaupunki tarjoaa laajat ja kattavat mahdollisuudet asumiseen ja harrastamiseen. Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen onkin alueen menestymisen kivijalka, joka näkyy myös pankkimme toiminnassa. Tutustu kauniiseen Nivalaan kaupunkimme nettisivujen videoiden kautta (https://www.nivala.fi/nivalan-kaupungin-esittelyvideot).

 

Yrityskulttuurimme ja arjen tekemisen ytimessä ovat arvot – ihmisläheisyys, vastuullisuus ja yhdessä menestyminen. Nämä arvot ovat mahdollistaneet osuustoiminnallisen menestyksemme läpi vuosikymmenten, ja samoissa arvoissa piilee myös tulevaisuuden kulttuurimme vahvin kulmakivi. 

 

Lisätiedot ja hakuohjeet 

 

Toimitusjohtaja Markku J. Niskala vastaa mielellään kysymyksiisi puhelimitse ja hänet tavoitat numerosta 0408400093 10.7. asti. Tämän jälkeen lisätietoja voit kysyä rahoitusjohtaja Jouko Isosaarelta numerosta 0505337375. Jos taas onnistuimme jo vakuuttamaan sinut, kerro itsestäsi ja osaamisestasi urasivustomme (op-careers.fi) kautta viimeistään 5.8.2020. Ensimmäiset haastattelut pidämme jo tiistaina 4.8., joten älä jätä hakemista viime tippaan!

 

Tehtävään valittavalta henkilöltä tarkastetaan luottotiedot ja yritysyhteydet sekä teetetään huumausainetesti ja terveyskysely.