(Poistunut julkaisusta)

RAHOITUSNEUVOJA, OP Keskitetty palvelutuotanto
OP

Alkuperäinen julkaisupäivä 8.5.2018

Me OPssa etenemme askel askeleelta maailmanluokan palvelutoimijaksi. Asiakas keskiöön -muutosmatkaa tehdään investoimalla merkittäviä summia teknologian ja digitaalisten palveluiden kehittämiseen ja käyttöönottoon sekä palvelutuotannon sujuvoittamiseen. Osuuspankit panostavat valtakunnallisesti jatkossa entistä enemmän sekä asiakaskohtaamisiin että myyntiin ja keskittävät siksi taustatoimintojaan meille Kepaan eli Keskitettyyn palvelutuotantoon.

Keskittäminen on lisännyt Kepan palveluvolyymiä ja tehtäviä. Vahvistammekin yksikköämme palkkaamalla useita vakituisia rahoitusneuvojia Henkilöasiakkaiden lainatarjouspalveluun Kuopioon.

RAHOITUSNEUVOJAN TÄRKEÄ ROOLI UNELMIEN TOTEUTUMISESSA

Rahoitusneuvojan roolissa käsittelet op.fi –palvelun kautta tulevia lainahakemuksia ja teet niihin laadukkaat lainatarjoukset. Tuet näin pankkien lainaneuvottelijoita ja osallistut tarvittaessa myös lainaneuvotteluihin. Toimit tehokkaasti, tarkasti ja huolellisesti aikataulujen puitteissa päivittäisen työjonon mukaisissa tehtävissä, mikä tekee työpäivistäsi vaihtelevia. Kaikkea toimintaamme ohjaa "Kerralla kuntoon" -palvelulupauksemme. Olet keskeisessä osassa tämän palvelulupauksemme täyttämisessä ja lainaneuvottelijan onnistuneen työn mahdollistajana. Olisitko siis valmis hyppäämään tärkeään rooliin asiakkaan unelmien toteutumisessa?

Finanssimaailman asiakaspalvelu ei ole enää samanlaista kuin 10-20 vuotta sitten. Rutiinitehtävät siirtyvät roboteille ja asiantuntemukseen liittyvät vaatimukset korostuvat työssämme. Muuttuvien työvälineiden ja toimenkuvien aikakautena kyky säilyttää toimintavarmuus jatkuvan kehittämisen ilmapiirissä on ensiarvoisen tärkeää. Tästä syystä me lainatarjouspalvelussa emme tuijottele vain omaa tonttiamme vaan autamme toisia ja liikumme ketterästi toimintojen välillä.

Tehtävän pääasialliset tavoitteet:

  • Toimeksiantojen hoitaminen itsenäisesti, tehokkaasti ja tuloksellisesti.
  • Tarpeellisten toimintaprosessien kehityskohteiden tunnistaminen ja niiden aktiivinen edistäminen.
  • Päivittäisten tehokkuus- ja hanketavoitteiden saavuttaminen.
  • Ylivertaisen asiakaskokemuksen tuottaminen ja "Kerralla kuntoon" -palvelulupauksemme mukaisesti toimiminen. (NPS 90)
  • Asiaosaamisen kehittäminen ja uuden oppiminen.

OIKEAN OSAAJAN TUNNUSMERKIT

Me OPssa elämme vahvasti muutoksen aikaa. Muutoksen mahdollistamiseksi tarvitsemme tehokkaita töiden edistäjiä, asioiden selvittäjiä sekä periksiantamattomia loppuunsaattajia. Ennen kaikkea tässä tehtävässä ratkaisee oikea asenne ja omat kyvykkyydet!

Korostamme valintakriteereissä:

  • aiempaa pankki- ja mahdollista rahoitusosaamista,
  • hyviä suullisia ja kirjallisia viestintätaitoja,
  • tehtävään soveltuvaa kaupallista koulutusta,
  • halua tuottaa tehokkaasti ja laadukkaasti ylivertaisia asiakaskokemuksia,
  • kykyä toimia tehokkaasti tapahtumarikkaassa ympäristössä sekä
  • digiajan teknisiä taitoja.

Englannin ja ruotsin kielen taidot ovat tehtävässä eduksi.

MITÄ TARJOAMME SINULLE

OP Ryhmä edistää strategiaansa näkyvästi ja kutsuu henkilöstön vahvasti mukaan kehittämään tulevaisuuden OPta. Tarvitsemme joukkoomme lisää vastuunkantajia ja asiantuntemustaan mielellään kehittäviä osaajia. Tarjoamme sinulle kattavan perehdytyksen työhösi sekä työnohjauksen. Meille on myös tärkeää, että jokaisen on mahdollista kehittyä työn kautta ja tässä sinua tukevat tiimisi valmentaja ja esimies. Et siis tule jäämään tehtävissäsi yksin. Lisäksi tarjoamme laajat työsuhde-edut sekä ison talon tarjoamat lukuisat erilaiset uramahdollisuudet.

HAKUOHJEET

Hae tehtävää lähettämällä hakemuksesi ja ansioluettelosi meille 27.5.2018 mennessä OPn urasivuston kautta. Ethän kuitenkaan jätä hakemista viime metreille, sillä aloitamme hakemusten käsittelyn jo hakuaikana. Tehtävään valittavalta henkilöltä tarkistetaan luottotiedot ja yritysyhteydet sekä teetetään huumausainetesti ja terveyskysely.

Kuulemme mielellämme lisää osaamisestasi ja motivaatiostasi. Jos sinulla on mielessä kysymyksiä tehtävästä tai meillä työskentelystä, voit olla yhteydessä Tuomas Kinnuseen (040 183 1120) 14.5 klo 14-15.30 tai 18.5 klo 10.00-11.00.