Rahaliikenneassistentti - Kajaani
SOK Palveluässä

Alkuperäinen julkaisupäivä 26.6.2019
SOK Palveluässä on S-ryhmän oma talous- ja palkkahallinnon palvelukeskus. Asiakkaitamme ovat S-ryhmän yritykset Suomessa. Toimimme kahdella paikkakunnalla, Helsingissä ja Kajaanissa. Tärkein peruspilarimme on osaava henkilökunta, joka on tehokkaan ja laadukkaan toimintamme sydän. Palvelukeskuksessamme työskentelee 210 talous- ja palkkahallinnon ammattilaista.

Etsimme asiakasyrityksellemme SOK Palveluässälle Kajaaniin rahaliikenneassistenttia kokoaikaiseen työsuhteeseen. Kyseessä on määräaikainen joulukuun 2020 loppuun saakka kestävä työ. Työsuhde solmitaan suoraan asiakasyrityksemme kanssa. Huomioithan, että käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja työsuhde alkaa heti sopivan henkilön löydyttyä.
Työskentelet osana rahaliikennetiimiä ja työtehtäviisi kuuluu mm. erilaisten maksatuksien hoito sekä suoritusten tiliöinti ja kohdistaminen. Lisäksi tehtäviisi kuuluu kuukausittainen raportointi sekä asiakaspalvelu.
Tehtävässä menestyminen edellyttää soveltuvaa koulutusta, esimerkiksi merkonomi tai tradenomi lisäksi toivomme sinulla olevan aikaisempaa kokemusta tai kiinnostuneisuutta taloushallinnon tai maksuliikenteen tehtävistä. Työotteeltasi olet tarkka, omatoiminen ja tehtävät reippaalla ja positiivisella otteella hoitava huolellinen persoona, joka ei vierasta rutiineja ja viihtyy ajoittain nopeatempoisessa toimintaympäristössä. Suomen kielen lisäksi pystyt kommunikoimaan suullisesti ja kirjallisesti myös englannin kielellä. Lisäksi olet joustava ja asiakaspalveluhenkinen tiimityöntekijä.
Tarjoamme sinulle monipuolisen työtehtävän kehittyvässä ja vakavaraisessa yrityksessä. Lisäksi saat käyttöösi kattavat S-ryhmän henkilökuntaedut ja työskentelyäsi tukevan modernin työympäristön sekä mukavan työtäsi tukevan työyhteisön. 
Lisätietoja tehtävästä ja hakuprosessista antaa Eilakaislan henkilöstökonsultti Marjut Malila, puh. 030 6090 641 / etunimi.sukunimi@eilakaisla.fi 27.6. klo 14-15 ja 3.7. klo 9-10 välisenä aikana.
Lähetä hakemuksesi ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen 26.7.2019 mennessä osoitteessa kaislanet.eilakaisla.fi

Lisätietoja ja haku Eilakaislan kotisivuilta ”Hae työpaikkaa” –painikkeen kautta.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1280165
  • Työsuhde: Määräaikainen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 26.7.2019
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Kajaani, Pohjois-Pohjanmaa