(Poistunut julkaisusta)

Psykologi
Helsingin Kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 11.11.2020

Tehtävän kuvaus

Helsingin psykiatria- ja päihdepalvelut jakautuvat kuuteen palvelukokonaisuuteen, joista psykologeja työskentelee mielialahäiriö-, psykoosi-, päihde- ja ensilinjan palveluissa.

Haemme psykologia pitkään määräaikaiseen työsuhteeseen mielialahäiriöpalveluihin, mieliala- ja erityishäiriötyöryhmään.

Työpiste sijaitsee Vuosaaren mielialahäiriöpoliklinikalla, Terveys- ja hyvinvointikeskuksen yhteydessä. Työsuhde alkaa 1.12.2020 tai sopimuksen mukaan. Mahdollisesti työsuhde tulee jatkumaan myös nykyisen määräajan jälkeen.

Psykologi työskentelee moniammatillisessa työryhmässä, jossa hoidetaan ja kuntoutetaan erilaisista mieliala- ja neuropsykiatrisista häiriöistä sekä tunnesäätelyn vaikeuksista kärsiviä potilaita.

Työtehtäviin kuuluu mm. tavoitteellisia hoitosuhteita, joissa on mahdollisuus hyödyntää psykologista ja psykoterapeuttisluonteista menetelmäosaamista, lyhytinterventioita, psykologisia tutkimuksia- ja arvioita, konsultaatioita sekä perhe- ja verkostotapaamisia. Kiinnostuksen ja tarpeen mukaan työtehtäviin voi kuulua myös ryhmien ohjaamista. Toistaiseksi osa työstä on potilaiden vastuutyöntekijänä toimimista, mutta työn painotus siirtyy vähitellen enemmän fokusoitujen lyhytinterventioiden, arvioiden ja tutkimusten suuntaan.

Tehtävään valittavalla on mahdollisuus osallistua työryhmän case-työnohjaukseen sekä ryhmämuotoisiin menetelmätyönohjauksiin (DKT-, HOT- tai skeematerapia), mikäli työntekijä työssään näitä menetelmiä käyttää.

Vuosaaren mielialahäiriöpoliklinikan aukioloaika on klo 8-20. Tällä hetkellä iltavuoroja (vuoroviikoin klo 18 tai 20 asti) on kerran viikossa.

Helsingin kaupunki tarjoaa työntekijöilleen hyvät kouluttautumis- ja työnohjausmahdollisuudet, mahdollisuuden lyhennettyyn työaikaan elämäntilanteen niin vaatiessa sekä työsuhdematkalippuedun. Helsingin kaupungilla on työsuhdeasuntoja.

Kelpoisuusehto:

Psykologian maisteri (ylempi korkeakoulututkinto) ja laillistus Suomessa.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen taito.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.

Lisäksi edellytämme:
Kiinnostusta tavoitteellisen psykiatrisen hoidon toteuttamiseen osana moniammatillista tiimiä.

Luemme eduksi:
Kokemuksen psykologin tehtävistä psykiatrisesta erikoissairaanhoidosta sekä mielialahäiriöiden hoidossa käytettävien psykososiaalisten hoitomuotojen osaamisesta (esim. HOT, DKT, skeematerapia, IPT, kognitiiviset- ja käyttäytymisterapeuttiset menetelmät).

Sopimusala

KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Lisätietoja tehtävästä antaa

Johtava psykologi Hanna Böhme, p. 09 310 60379, hanna.bohme@hel.fi

Lisätietoa

https://www.hel.fi/toihinsoteen/fi