Psykologi
Helsingin Kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 29.10.2019

Tehtävän kuvaus

Helsingin kaupungin psykiatria- ja päihdepalvelut jakautuvat kuuteen palvelukokonaisuuteen, joista psykologeja työskentelee mielialahäiriö-, psykoosi-, päihde- ja ensilinjan palveluissa.

Haemme psykologia vakituiseen työsuhteeseen ryhmäterapiakeskukseen. Työpiste sijaitsee Auroran sairaala-alueella. Tehtävä täytetään 7.1.2020 tai sopimuksen mukaan.

Ryhmäterapiakeskus on mielialahäiriöpalveluihin kuuluva yksikkö, joka kehittää ja toteuttaa psykiatrisiin sairausryhmiin soveltuvia kognitiivis-behavioraalisia ryhmäterapiaohjelmia täydentämään potilaan muuta hoitoa. Ryhmäterapia on strukturoitua, tavoitteellista, määräaikaista ja vertaistukea hyödyntävää. Ryhmäterapiakeskuksessa toteutetaan säännöllisesti mm. kaksisuuntaisen mielialahäiriön, yleistyneen ahdistuneisuushäiriön, pakko-oireisen häiriön ja pitkittyneen masennustilan ryhmäterapiaa (CBASP).

Työryhmään kuuluu yksi psykologi ja neljä sairaanhoitajaa. Psykologi toimii työryhmässä psykologian asiantuntijana. Työtehtäviin kuuluu toiminnan suunnittelua ja kehittämistä, ryhmien ohjaamista sekä ryhmien kokoamiseen liittyviä työtehtäviä. Tehtäviin järjestetään tarvittaessa lisäkoulutusta.


Kelpoisuusehto:

Psykologian maisteri (ylempi korkeakoulututkinto) ja laillistus Suomessa.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen taito.

Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.


Lisäksi edellytämme:

Kokemusta hoidollisten ryhmien ohjaamisesta ja kiinnostusta ryhmätoimintojen kehittämiseen.

Luemme eduksi:

Kokemuksen psykiatrisen erikoissairaanhoidon psykologin tehtävistä, ryhmien ohjaamiseen liittyvän koulutuksen, menetelmäosaamisen (esim. skeematerapia, CBASP, kognitiiviset tai kognitiivis-behavioraaliset menetelmät) sekä kokemuksen psykososiaalisiin hoitoihin liittyvistä kehittämistehtävistä.

Sopimusala

KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Lisätietoja tehtävästä antaa

Vastaava psykologi Hanna Böhme, puh. 09 310 60379, hanna.bohme@hel.fi Psykososiaalisen työn päällikkö Milla Syvänperä, puh. 09 310 49024, milla.syvanpera@hel.fi

Lisätietoa

https://www.hel.fi/toihinsoteen/fi

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1311885
  • Tehtäväalue: Terveydenhuolto/sosiaaliala
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 15.11.2019
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Helsinki