(Poistunut julkaisusta)

Psykologi
Helsingin Kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 4.9.2019

Tehtävän kuvaus


Neuvolan psykologipalvelut ovat osa keskitettyjä perheiden erityispalveluja. Neuvolapsykologeja on 14 ja he työskentelevät neuvoloiden yhteydessä terveysasemilla tai uusissa perhekeskuksissa. Psykologin työn tavoitteena on tukea vanhemmuutta ja lapsen kehitystä sekä tunnistaa ongelmat mahdollisimman varhain ja järjestää tarvittavaa tukea yhteistyössä muiden lapsiperheiden kanssa työskentelevien tahojen kanssa. Työmuotoina ovat tukikeskustelut äitiysneuvolan asiakkaiden kanssa, lastenneuvolan asiakkaiden vanhempainohjaus sekä lasten tutkimukset.

Haemme psykologia määräaikaiseen työsuhteeseen neuvolan psykologipalveluihin ajalle 16.9. - 31.12.2019 tai sopimuksen mukaan.

Hakijalta toivotaan aikaisempaa kokemusta lasten kanssa työskentelystä ja mielellään kokemusta neuvolapsykologin työstä. Työsuhteen alkaessa tehtävän sijoituspaikka on idän alueella Vuosaaren perhekeskuksessa.

Jätä hakemus helsinkirekry.fi kautta.

Kelpoisuusehto


Psykologian maisteri (ylempi korkeakoulututkinto) ja laillistus Suomessa.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen taito.

Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä.

Luemme eduksi


3199,89 e/ kk