(Poistunut julkaisusta)

Psykologi
Helsingin Kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 11.2.2019

Tehtävän kuvaus


Haemme osa-aikaista (45%) psykologin sijaista Helsingin kaupungin lastensuojelun palvelujen Nuorten vastaanottotoimintaan.
Nuorten vastaanoton kokonaisuus muodostuu Kallion, Malminkartanon ja Herttoniemen vastaanottolaitosten osastoista. Nyt haettavana oleva sijaisuus kohdentuu Kallion vastaanottoon, jossa toimivat osastot 1,2, ja 3. Osastoilla on yhteensä 18 asiakaspaikkaa ja asiakkaat ovat 13-17-vuotiaita, erilaisissa kriisitilanteissa olevia nuoria.

Vastaanottoon tullaan lastensuojelulain mukaisella sijoituspäätöksellä, usein kiireellisenä, lyhytaikaisena sijoituksena. Sijoituksen aikana arvioidaan nuoren lastensuojelullinen kokonaistilanne ja mahdollinen sijaishuollon tarve moniammatillisesti toimien. Vastaanotto-osastojen tehtävänä on turvata nuoren tilanne, tukea häntä ja perhettä, sekä arvioida nuoren kokonaistilannetta yhteistyössä eri tahojen kanssa.

Psykologi tekee asiakastyötä nuorten, vanhempien ja verkostojen kanssa. Työssä painottuvat psykologiset arviot ja tutkimukset sekä kriisityö ja tukea antava työskentely. Psykologi toimii oman alansa ja erityisesti lapsen kehityksen asiantuntijana moniammatillisessa työryhmässä. Jo kokeneemmalta psykologilta edellytämme myös koulutus- ja kehittämistehtäviin osallistumista. Lastensuojelun palveluissa työskentelee vastaava psykologi ja viisi psykologia.

Helsingin kaupunki tarjoaa työnantajana kattavat henkilöstöetuudet.

Täytä hakemus osoitteessa helsinkirekry.fi.

Kelpoisuusehto


Psykologian maisteri (ylempi korkeakoulututkinto) ja laillistus Suomessa.
Myös loppuvaiheen psykologiopiskelijat huomioidaan haussa.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen taito.


Luemme eduksi


hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä tehdä nopeatempoista ja kriisiluonteista työtä. Joustavaa työotetta sekä hyvää paineensietokykyä muutosten ja muuttuvien tilanteiden keskellä. Edellytämme myös hyviä dokumentointitaitoja ja kehittävää sekä osallistuvaa työotetta.