Prosessinhoitaja
fo

Alkuperäinen julkaisupäivä 15.4.2019

Työnkuvasi

Haemme prosessinhoitajaa Loviisan voimalaitoksen radioaktiivisten nestemäisten jätteiden kiinteytyslaitokselle. Kiinteytyslaitoksella aktiiviset nestemäiset jätteet kiinteytetään betoniastioihin loppusijoitusta varten.

Päätehtäviäsi ovat kiinteytysprosessiin ja nestemäisen jätteen siirtoihin liittyvät prosessioperoinnit kentällä ja kiinteytyslaitoksen valvomossa, kiinteytystuotteen ja betonin laadunvalvontakokeet sekä jätepakkausten siirrot. Lisäksi osallistut mm. betoniastiavalmistuksen valvontaan. Osaamistasi voidaan hyödyntää myös voimalaitoksen muissa töissä erityisesti vuosihuoltoaikaan. 

 

Tarjoamme sinulle

Tarjoamme monipuolista ja haastavaa päivätyötä tuoreessa tiimissä. Kiinteytyslaitoksen tuotanto käynnistyi vasta muutama vuosi sitten, mikä mahdollistaa hyvin itsensä ja työnsä kehittämisen sekä tarjoaa mielenkiintoisen uran ydinvoimalaitosjätteiden käsittelyn saralla. 

 

Odotamme sinulta

Odotamme sinulta sopivaa ammattikoulu-/opistotason koulutusta, esimerkiksi prosessitekniikan tai kone- ja metallialan tutkintoa. Sinulla on vähintään vuoden verran aiempaa työkokemusta prosessien tai betonin parissa tai ydinvoimalan valvotulla alueella.

Tehtävä edellyttää oma-aloitteisuutta, huolellisuutta, turvallisuusajattelun sisäistämistä sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja päätöksentekoon. Sinulla on halua ja kykyä uuden oppimiseen sekä hyvä fyysinen kunto.

Tehtävissä tarvittavat betonilaborantin pätevyys, työturvallisuus-, tulityö-, trukki-, ja nosturikortti katsotaan eduksi (tarvittaessa valittu henkilö koulutetaan). Työskentelet pääasiassa pienessä ryhmässä. Hyvät vuorovaikutustaidot sekä prosessien ymmärtäminen auttavat sinua onnistumaan tehtävässä. Työssäsi pärjäät hyvin suomen kielellä, muu kielitaito on eduksi. 

 

Kiinnostuitko?

Lähetä hakemuksesi sähköisen rekrytointijärjestelmämme kautta 11.5.2018 mennessä. Lisätietoa tehtävästä antaa Ilari Karppinen, +358 10 455 3231 tai sähköpostilla ilari.karppinen@fortum.com.

Tehtävään valitulta henkilöltä edellytetään hyväksyttyä turva- ja terveystarkastusta, joka sisältää myös huumausainetestauksen. 

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1260991
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Loviisa
  • Lisätietoja antaa: Ilari Karppinen; +358 10 455 3231 tai ilari.karppinen@fortum.com