Projektityöntekijä
Vantaan kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 15.7.2020

Vantaan kaupunki, Kaupunkikulttuuri, Nuoriso
Nuorisopalvelut, Korso-Koivukylän alue

Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa

Työsuhteen kesto: Määräaikainen 12.8.2020 tai sopimuksen mukaan - 31.12.2021


Vantaan kaupungin nuorisopalveluissa on aloitettu vuonna 2018 laaja, kolme vuotta kestävä kehittämistoiminta erityisnuorisotyön työmuotojen kehittämiseksi ja toteuttamiseksi eri oppilaitoksissa. Sen myötä palkkaamme yhden uuden erityisnuorisotyötä tekevän projektityöntekijän. Työajasta puolet sijoittuu kouluaikaan ja puolet nuorten vapaa-aikaan. Tehtävään sisältyy myös ilta- ja viikonlopputyötä. Työpisteet sijaitsevat Korso-Koivukylän alueella sekä Koivukylän koulussa.

Projektityöntekijän tehtävän tarkoituksena on vahvistaa oppilaitoksissa olevien nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Projektin keskeisimmät toimenpiteet ovat tuen tarpeessa olevien nuorten varhainen tunnistaminen ja tukeminen yhteistyössä opettajien ja oppilashuollon kanssa, yhteisöllisyyden vahvistaminen koulussa ja vapaa-ajantoimintojen kytkeminen tukemaan opiskelua. Projektityöntekijä tukee nuoria tarvelähtöisesti henkilökohtaisen kehittymissuunnitelman pohjalta ja tukee nuoria vapaa-ajalla nuorisotyön keinoin.

Tarjoamme haasteellisen ja mielenkiintoisen työ, jota kehitetään jatkuvasti. Vantaan kaupungin arvojen mukaiseen työskentelyyn kuuluvat avoimuus, rohkeus, yhteisöllisyys ja vastuullisuus. Tukenasi on hyvä työterveyshuolto, esimiestuki ja tarvittaessa työnohjaus. Verkostoidumme ja kouluttaudumme tarpeen mukaan.

Tutustu nuorisotyöntekijän tehtäviin tästä linkistä.

Vantaan kaupungilla työskentelee yhteensä lähes 11 000 eri alojen ammattilaista. Meistä noin puolet on töissä opetus- ja kasvatustehtävissä, kolmannes hoito- ja hoiva-aloilla sekä loput teknisissä tehtävissä ja hallinnossa. Vantaa on rohkea ja rento työnantaja, joka tarjoaa:

  • Avoimen työilmapiirin
  • Mahdollisuuden kokeilla uusia työ- ja toimintatapoja
  • Vastuullista työtä, jota ohjaavat suunnitelmallisuus ja selkeät tavoitteet.


Työsuhteen tietoja

Kelpoisuusvaatimus:  Tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto tai nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajan tutkinto ja pitkä kokemus alalta (vähintään 3 vuotta).

Kelpoisuusvaatimuksen lisäksi edellytämme: Hakijalta odotamme täsmällisyyttä, oma-aloitteisuutta ja organisointikykyä, tiimityö- ja asiakaspalvelutaitoja sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Toivomme aktiivista, innostavaa ja kehittävää työotetta. Edellytämme alan koulutusta ja kokemusta nuorisotyöstä.

Luemme eduksi: Koulumaailman ja oppilaitosyhteistyön tuntemuksen.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti

Palkkaus: 2269,41 euroa/kk, lisäksi mahdollinen aikaisempaan työkokemukseen perustuva lisä.

Edellytettävät luvat: valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisteriote, ennen valintaa on esitettävä hyväksyttävä työterveyshuollon todistus terveydentilasta

Työpaikkojen lukumäärä: 1

Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa

Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen

Palvelusuhteen muoto: Työsuhde

Työaika: 38 h 45 min/viikko 


Yhteystiedot:

Nuorisotyön esimies Järvinen Kati

043 825 9654

kati.jarvinen@vantaa.fi

Tavoitettavissa klo 9-16


Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esimiestyötämme.

Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.

Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1372922
  • Tehtäväalue: Muu
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 11.8.2020
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Vantaa, Uusimaa