Projektipäällikkö, Sika Finland Oy
Tietoa tehtävästä
TYÖTEHTÄVÄ
Etsimme projektipäällikköä laivojen lattiarakentamiseen Turun telakalle.
Sika Finland Oy:n projektipäällikön tehtävässä toimit työnjohtajana ja vastaat laivojen lattiarakentamisen sujuvuudesta sekä laadullisesti että aikataulullisesti. Vastuullasi on työntekijöiden ohjeistamisen ja valvomisen lisäksi mm. projektien aikataulutus, materiaalilaskenta, logistiikka, laadunvalvonta ja materiaalien laskutus. Suoritat esimerkiksi lattioiden asennusten esitarkastuksia ja varmistat niiden olevan suunnitelmien ja standardien mukaisia.
Teet päivittäin tiivistä yhteistyötä eri ulkoisten ja sisäisten sidosryhmien kanssa, sekä suomeksi että englanniksi. Yhteistyön pitää toimia niin asiakkaan, kuin muiden telakalla toimivien tahojen kanssa. Teet yhteistyötä myös mm. Sikan oman osto-osaston ja logistiikan kanssa. Toimit työnjohtajana alihankkijoiden asentajille ja johdettavanasi on monikulttuurinen tiimi, jonka koko vaihtelee tarpeen mukaan projektin eri vaiheissa.
Kyseessä on määräaikainen kokoaikatyö, joka alkaa mahdollisimman pian ja kestää vähintään vuoden eli kesään 2025 asti. Työaikojen suhteen toivomme sinulta joustavuutta, sillä päivien pituus voi välillä vaihdella mm. työvaiheista ja sääolosuhteista riippuen. Käytössäsi on työaikapankki. Työpaikka sijaitsee Turun telakalla, missä Sikalla on oma toimisto. Liikut työssäsi paljon myös kentällä eli telakka-alueella ja laivassa.
Projektipäällikkönä tärkeimpiä työtehtäviäsi ovat:
- työn aikataulutus ja johtaminen
- laadunvarmistus
- materiaalilaskenta
- logistiikan organisointi
Adecco toimii tässä haussa Sika Finland Oy:n rekrytointikumppanina hoitaen hakemusten käsittelyn ja ensimmäisen haastattelukierroksen. Tehtävään valittu henkilö työllistyy Sika Finland Oy:lle.
MITÄ TARJOAMME
Pääset mukaan globaalin organisaation rentoon työyhteisöön, jossa menestys tehdään yhteistyönä tavoitteellisesti, mutta huumoria ja työn iloa unohtamatta. Vaikka tehtäväsi on vastuullinen, saat tarvittaessa myös tukea työhösi. Toiveissamme on, että urasi voisi jatkua Sikalla myös määräaikaisuuden jälkeen, vaikka emme pysty jatkoa vielä lupaamaan.
Sika Finland tarjoaa työntekijöilleen mm. kulttuuri- ja liikuntaedun, puhelinedun, lakisääteistä laajemmat työterveyspalvelut Mehiläisessä sekä työterveysvakuutuksen. Kuukausipalkan lisäksi on mahdollista saada myös bonus menestyksekkään projektin päätteeksi.
ODOTAMME SINULTA
Projektipäällikön tehtävässä menestyäksesi tarvitset työhön soveltuvan teknisen koulutuksen sekä aikaisempaa kokemusta esimerkiksi telakka- tai rakennusteollisuuden projektitoiminnasta. Voit olla taustaltasi esimerkiksi insinööri, teknikko tai kokenut asentaja.
Odotamme sinulta myös projektityöskentelyssä tarvittavaa organisointikykyä sekä itsenäistä ja ratkaisukeskeistä työskentelyotetta. Telakalla aikataulut sekä tilanteet muuttuvat usein syistä, joihin et voi itse vaikuttaa, joten muuttuviin tilanteisiin sopeutuminen ja nopea reagointi on myös usein tarpeen.
Työtehtävän kannalta tärkeitä ominaisuuksia ovat:
- vuorovaikutustaidot
- kyky itsenäiseen työskentelyyn
- analyyttisyys ja ratkaisukeskeisyys
- joustavuus ja kyky sopeutua muuttuviin tilanteisiin
- sujuva suomen ja englannin kielen taito
YRITYKSESTÄ
Sveitsiläinen Sika AG on maailman johtava rakennus- ja teollisuuskemikaalien valmistaja ja markkinoija. Sikan päätuotealueita ovat korkealuokkaiset betonin lisäaineet, tiivistys- ja liimamassat, betonin korjaustuotteet, rakenteelliset vaimennus- ja vahvistusmateriaalit, teollisuuden lattiapinnoitteet sekä vesikatemateriaalit. Sikalla on tytäryhtiöitä 100 maassa ja yli 24.000 työntekijää. Suomeen perustettiin oma tytäryhtiö 1985. Sika Group
Oy Sika Finland Ab on maailman johtava laivanrakennusteollisuuden liimojen, tiivisteiden ja akustisten lattiajärjestelmien kehittäjä ja valmistaja. Tarjoamme myös kiinnitys-, tiivistys- ja vaimennusratkaisut jahtien ja veneiden valmistusteollisuuteen, joka on jo yli 30 vuoden ajan rakentanut korkealaatuisia lattiaratkaisuja matkustajalaivoille. Sikan ammattitaitoinen henkilökunta mahdollistaa asiakkaiden laadukkaan palvelemisen avaimet käteen -periaatteella. Lue lisää yrityksestä osoitteesta: Meriteollisuus (sika.com)
OTA YHTEYTTÄ
Lähetäthän hakemuksesi viimeistään 8.5.2024. Jos sinulla on kysyttävää työtehtävästä tai hakuprosessista, voit ottaa yhteyttä hausta vastaavaan rekrytointikonsulttiin Adeccolla:
📩 Sirpa Fäldén, Adecco puh. 040 530 2612 tai sähköpostilla sirpa.falden@adecco.fi
Kiitos hakemuksestasi! ⭐
Tietoa työnantajasta
Olemme yli 20 vuoden ajan yhdistäneet taitavia työntekijöitä mielenkiintoisiin työpaikkoihin Suomessa tavoitteenamme olla maamme vastuullisin ja luotettavin toimija.
Adecco on osa maailman suurinta ja johtavaa henkilöstöratkaisuja tarjoavaa Adecco Groupia, jolla on maailmanlaajuisesti 5000 toimipistettä yli 60 maassa. Globaalista taustastamme huolimatta meillä on vankka paikallistuntemus Suomen eri alueista.
Palveluvalikoimaamme kuuluvat niin henkilöstövuokraus kuin rekrytointi ja suorahaku, kattavat arviointipalvelut sekä henkilöstöjohtamisen palvelut.
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/adecco-finland/1042464-0
- Unilever Food Solutions Koekeittiöasiantuntija, Unilever Food Solutions
- Adecco Finland Fressi Kuntosalin palveluvastaava
- Adecco Finland Oy Kalibrointiteknikko
- Adecco Finland Oy Huoltamotyöntekijä
- Adecco Finland Kiinteistösihteeri, Espoo
Adecco Finland muualla verkossa
Työnantajan verkkosivulle