Tietoa tehtävästä
Luo kanssamme uusia polkuja ja tule tekemään asioita, joilla on merkitystä tulevaisuudessa!
Haemme motivoitunutta ja osaavaa projektipäällikköä hyvinvointiyksikköömme vahvistamaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaamme.
Tehtävänäsi on toimia Musatossut – Musiikin ja liikkumisen osaamista varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen -hankkeen osa-aikaisena (50 %) projektipäällikkönä. Musatossut-hankkeen tavoitteena on monialaisesti lasten hyvinvoinnin, oppimisen, osallisuuden ja yhdenvertaisuuden edistäminen kehittämällä taidepedagogista toimintakulttuuria varhaiskasvatus- ja esiopetusikäisten lasten parissa. Hankkeessa kehitetään, pilotoidaan ja testataan musiikkia ja liikkumista – kuten tanssia – yhdistäviä arkipedagogisia menetelmiä ja työkaluja, jotka ovat inklusiivisesti ja helposti otettavissa osaksi varhaiskasvatus- ja esiopetuspäivää ilman kasvattajien aiempaa musiikki- tai liikuntataustaa.
Hanke toteutetaan ryhmähankkeena, johon kuuluu Jamkin koordinoiman päähankkeen lisäksi Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian ja Itä-Suomen yliopiston toteuttamat osahankkeet. Hämeen ELY-keskus on myöntänyt hankkeelle rahoituksen Euroopan sosiaalirahastosta (ESR+) 2021–2027.
Lisäksi projektipäällikkönä työsi toinen osa muodostuu kokonaisuudesta, jossa tehtävänäsi on suunnitella ja valmistella vaikuttavia kansallisia sekä kansainvälisiä musiikkialan TKI-hankehakemuksia ja toimia myös asiantuntijana projekteissa. Osallistut hyvinvointiyksikön hanketoiminnan kehittämiseen ja toteuttamiseen sekä tuet tiimejä projektien koko elinkaaren ajan.
Pääset hyödyntämään aikaisempaa osaamistasi ja voit kehittyä edelleen osana ammattitaitoista asiantuntijatiimiä. Toimintaympäristönäsi on Jamkin, Jyväskylän yliopiston ja Gradian yhteinen Suomalainen musiikkikampus. Etsit ratkaisuja työelämätarpeisiin ja tuet omalla toiminnallasi Jamkin TKI-toiminnan strategiaa ja tulostavoitteita.
Arvostamme musiikin alan osaamista, kokemusta kulttuurihyvinvoinnin edistämisestä, luovien alojen tuntemusta ja valmiita verkostoja.
Odotamme sinulta soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, hyvää englannin kielen taitoa ja vahvoja tiimityötaitoja. Tehtävä edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja, muuttuvien tilanteiden hallintaa, oma-aloitteisuutta ja verkosto-osaamista. Odotamme sinulta näyttöjä tuloksellisesta TKI-toiminnan suunnittelusta ja toteutuksesta, tietämystä eri rahoitusohjelmista ja osaamista projekti- ja taloushallinnosta.
Tule meille yhteisölliseen ja osaavaan työporukkaan. Meillä on joustavat työajat, hyvät mahdollisuudet etätyöskentelyyn sekä kattavat henkilöstöedut. Lue lisää, millainen on Hyvinvoiva Jamk.
Työsuhde on määräaikainen, kokoaikainen 1.10.2024–31.01.2027.
Hae viimeistään 25.09.2024.
Lisätietoja
Paula Turkkila, päällikkö, musiikki, hyvinvointiyksikkö
etunimi.sukunimi@jamk.fi
p. +358 50 354 3901
Kare Norvapalo, T&K-päällikkö, hyvinvointiyksikkö
etunimi.sukunimi@jamk.fi
p. +358 40 519 6091
Ota yhteyttä:
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 25.9.2024 mennessä! Hakemuksen voit täyttää "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.