(Poistunut julkaisusta)

PROJEKTIHALLINNAN AMMATTILAISIA
Vimana Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 2.10.2018

Haemme kokeneita ja ammattitaitoisia projektipäälliköitä rakentamaan, tekemään ja kehittämään Vimanan palveluja ja toimintaa. 

Työssä onnistumisen kannalta on tärkeää, että henkilöllä on projektihallinnan menetelmien syvällinen tuntemus sekä hyvät viestintä- ja neuvottelutaidot. Arvostamme kokemusta projektien läpiviennistä ja toimittajahallinnasta erityisesti kehittämishankkeissa, laaja-alaista ICT-tuntemusta sekä itsenäistä ja tavoitteellista työotetta. Aiempi tuntemus julkishallinnon organisaatioista ja toimintatavoista sekä siellä käytetyistä järjestelmistä lasketaan hakijan eduksi. Arvostamme myös hyvää organisointi- ja verkostoitumiskykyä sekä joustavaa työotetta. 

Itsenäinen ja vastuullinen työ edellyttää hyvää oman työn johtamistaitoa, proaktiivisuutta ja järjestelmällisyyttä. Olemme vahvassa kasvussa ja siksi on tärkeää, että suoriudut laadukkaasti ja sovituissa aikataulussa myös nopeatempoisessa ja muuttuvassa ympäristössä. Odotamme hakijalta soveltuvaa korkeakoulututkintoa, ruotsin kielen taito lasketaan myös eduksi. Työ edellyttää jonkin verran matkustamista Suomessa. Meillä on tarjota mahdollisuus päästä mukaan rakentamaan uutta toimintaa, uusia palveluja ja uutta työyhteisöä. Voit myös vaikuttaa omaan työhösi sekä valita työskentelypaikkakuntasi. Toimimme valtakunnallisesti ja monipaikkaisesti, joten sinulla on käytössäsi etätyömahdollisuus. 

Vimanassa saat itsenäisen ja monipuolisen työn sekä ehdottoman ammattitaitoiset kollegat. Kilpailukykyisen palkan lisäksi Vimanssa on käytössä Edenredin toimittama lounas- ja virike-etu. Toimitilamme sijaitsevat Helsingissä Kruununhaassa. Työsuhteissa noudatamme Valtion virka- ja työehtosopimusta. 

Mikäli tehtävä tuntuu kiinnostavalta, lähetä vapaamuotoinen hakemus sekä ansioluettelo palkkatoiveineen alla olevasta linkistä viimeistään 21.10.2018. Alamme käsitellä hakemuksia jo hakuajan puitteissa ja tehtävä täytetään heti sopivan hakijan löydyttyä. Työ alkaa mahdollisimman pian.