(Poistunut julkaisusta)

Pikatukkupäällikkö, Metro-Pikatukku, Lahti
Adecco

Alkuperäinen julkaisupäivä 9.10.2018



Työn kuvaus:
  Nykyisen pikatukkupäällikön siirtyessä uusiin tehtäviin sisäisesti, haemme Wihuri Oy Aarnio Metro-Pikatukkuun PIKATUKKUPÄÄLLIKKÖÄ
vastaamaan Lahden pikatukun toiminnasta.
Pikatukkupäällikön tehtävässä toimit pikatukkutyöntekijöiden esimiehenä ja ohjaat työntekijöitä heidän päivittäisessä työskentelyssään
kannustavalla ja motivoivalla otteella. Vastuullasi ovat yksikkösi henkilöstöhallinnon tehtävät ja varmistat yksikkösi tuloksen seuraamalla
aktiivisesti toimipisteesi talouslukuja. Raportoit  tehtävässä aluepäällikölle ja myyntijohtajalle. Toimenkuvaasi kuuluu Lahdessa painotetusti myös työskentely
asiakasrajapinnassa eli teet uusasiakashankintaa ja muuta myyntityötä aktiivisesti. Teet yhteistyötä alueen myyntipäälliköiden kanssa osallistuen myös olemassa olevien sopimusasiakkuuksien hoitoon.
Työskentelet pääasiassa arkipäivisin, mutta tilanteen niin vaatiessa Sinulla on kuitenkin mahdollisuus myös ilta- ja viikonlopputyöskentelyyn.
Edellytämme sinulta:
- Aiempaa kokemusta myyntityöstä sekä esimies- ja vastuutehtävistä.
- Kokemusta työskentelystä elintarvikkeiden parista
- Ravintola-alan tuntemusta ja verkostoja.
- Erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja.
- Kaupan alan tunnuslukujen ja käytänteiden hallintaa sekä numerotarkkuutta.
- Tehtävässäsi tarvitset sujuvaa suomen kielen taitoa. Englannin kielitaito on etu.
Arvostamme myös sujuvaa tietojärjestelmien käyttöosaamista ja erityisesti aiempi SAP:n käyttökokemus on etu. Myös Lahden seudun markkina-alueen tuntemuksesta on suurta hyötä pikatukkupäällikön tehtävässä.
Tarjoamme sinulle:
- Vakituisen ja kokopäiväisen työsuhteen esimiestehtävissä.
- Haastavan ja vastuullisen tehtävänkuvan.
- Laadukkaat ja monipuoliset tuotteet joiden parissa työskennellä.
- Turvallisen ja kansainvälisen työnantajan sekä kehityshaluisen organisaatiokulttuurin.
Jos uudet ja vastuulliset haasteet ovat sitä mitä urasi tällä hetkellä kaipaa, hae avoinna olevaa tehtävää 12.10.2018 mennessä sivujemme
www.adecco.fi kautta (hakusana "pikatukkupäällikkö"). Liitä mukaan CV, suosittelijat yhteystietoineen sekä lyhyt hakemuksesi palkkatoiveesi kera.
Rekrytointi suoritetaan yhteistyössä Adecco Finland Oy:n kanssa. Lisätietoja tehtävästä antaa Rekrytointikonsultti Tatu Savolainen,
tatu.savolainen@adecco.fi tai p. 050-555 5210.

Asiakkaan tehtävänimike:  Pikatukkupäällikkö


Sijainti:  LAHTI


Työsuhde:  Vakituinen


Yhteyshenkilö:  Tatu Savolainen


Toimipaikka:  Lahti