Pientavarakeräilijä varastolle
Barona Logistiikkaratkaisut Oy

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 13.9.2021

Miltä kuulostaisi moderni, viihtyisä ja huoneenlämmin työympäristö? Houkuttelisiko työskentely vaatteiden-, kodintuotteiden- ja esimerkiksi kosmetiikan parissa? Jos kiinnostuit, niin lukaise ihmeessä ilmoitus loppuun ja löydä tuleva työpaikkasi!

Haussa olisi nyt pientavarakeräilijöitä Keravan lähialueella sijaitsevaan moderniin logistiikkakeskukseen. Tehtävissä pääsisit tekemään erilaisten käyttötavaratuotteiden keräilyä käsin ja jalkaisin, eli siis trukkeja työssä sinun ei tarvitse käyttää ollenkaan. Töitä on mahdollista tehdä joustavasti esimerkiksi muutamana päivänä viikossa tai lähes kokoaikaisesti, tilanteesta riippuen. Työvuoroja on tarjolla lähtökohtaisesti arkisin aamupainotteisesti (klo 6-14 vuorot tyypillisimpiä). Työssä pärjääminen ei vaadi ollenkaan aiempaa työkokemusta varastotehtävistä, sillä pystymme kaikkiin työvaiheisiin järjestämään sinulle kattavan perehdytyksen omien perehdyttäjiemme toimesta.

Vaikka suurin osa työstä tapahtuu itsenäisesti tehden, niin esimerkiksi kahvi- ja lounastauoilla sinulla on seurana erittäin mukava ja vastaanottavainen työyhteisö ja välillä kahvipöydässä ja keräilykäytävillä voi kuuluakin naurun korahduksia ja puheen sorinaa. Mukavan työporukan lisäksi sinua on opastamassa ja tukemassa, helposti lähestyttävä ja ammattitaitoinen, työnjohtomme.

Mikäli tämä tehtävä herätti mielenkiintosi, niin suosittelen hakemaan paikkaa pikimmiten. Työt on mahdollista aloittaa jo vaikka seuraavalla viikolla. Toivomme sinun pystyvän sitoutumaan työskentelemään vähintään vuoden loppuun saakka, mutta tehtäviä on tarjolla myös pidempiaikaisesti.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot