Perusturvajohtaja
Porin kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 1.8.2019

Näkemyksellinen perusturvajohtaja, tule meille!

Etsimme Porin perusturvaan ihmisläheistä johtajaa ja uudistavaa edelläkävijää, jolla taitoa rakentaa tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalveluita.

Perusturvan vastuulle kuuluu sosiaali- ja perhepalvelujen, terveys- ja sairaalapalvelujen ja vanhuspalvelujen kehittäminen. Tehtävänämme on järjestää toiminta-alueen lakisääteiset ja kuntien päättämät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä näihin palveluihin liittyvät tuki- ja kehittämispalvelut sekä palvelujen valvonta ja ohjaus. Vastaamme Porin ohella myös Ulvilan ja Merikarvian asukkaiden perusturvan järjestämisestä. Yhteistoiminta-alueella on reilut 100 000 asukasta, ja työntekijöitä on yli 2000.

Meillä kaiken tekemisen ytimessä on luottamus, kumppanuus, ihmisistä välittäminen ja osaaminen. Kriittiset menestystekijämme ovat vaikuttavuus, talous, prosessit ja osaaminen.

Mikäli sinulla on näkemyksellisyyttä sekä näyttöä sosiaali- ja terveyspalveluiden menestyksekkäästä kehittämisestä ja toteuttamisesta, haluamme sinut osaksi Porin kaupungin 85 000 asukkaan ja 6000 työntekijän tiimiä. Vakuuta meidät siitä, miksi tarvitsemme juuri sinut!

Haemme ammattilaista, joka

  • Tarjoaa näkemystä siitä, mihin kunnat ja sosiaali- ja terveyspalveluiden kenttä on kehittymässä.
  • Nauttii jatkuvasta kehittämisestä, mutta pitää samalla langat tukevasti käsissä vaihtelevissakin projekteissa.
  • On toimintatavoiltaan suunnitelmallinen, tavoitteellinen ja selkeä.
  • Toimii sujuvasti muuttuvissa tilanteissa niin strategisella kuin operatiivisellakin tasolla.
  • Näkee ison kuvan ja pystyy priorisoimaan.
  • Ilmaisee itseään selkeästi ja vakuuttavasti.
  • Työskentelee luontevasti kaupungin ja yhteistyökumppaneiden verkostoissa.

Perusturvajohtajana vastaat oman toimialasi toiminnasta, johtamisesta ja kehittämisestä. Olet toimialaasi kuuluvia yksiköitä johtavien viranhaltijoiden esimies. Sinulla on valvontavastuu kaupunginhallituksen määrittelemien tytäryhteisöjen toiminnasta. Päätät toimialaasi koskevista sopimuksista ja edustat kaupunkia ja yhteistoiminta-aluetta neuvotteluissa. Toimit kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan alaisuudessa ja konsernihallinnon ohjauksessa. Toimialallasi on toimintaa ohjaava lautakunta, jonka esittelijänä toimit. Vastaat lautakunnan asioiden valmistelusta, täytäntöönpanosta ja raportoinnista. Kuulut kaupungin johtoryhmään.

Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, kokemus johtamistehtävistä ja toimialan tuntemus. Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito. Muu kielitaito, näkemys toimialan kehityssuunnista, kyky muutosjohtamiseen sekä hyvät viestintä-, verkostoitumis- ja yhteistyötaidot lasketaan eduksi.

Koeaika on kuusi kuukautta. Ennen tehtävän vastaanottamista valitun henkilön on esitettävä hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan.

Hakuaika päättyy 22.8. klo 15:00. Jätä hakemuksesi osoitteessa www.kuntarekry.fi.

Palkkaus

KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus. Palkkaus määritellään erikseen. Hakija voi esittää hakemuksessaan palkkatoivomuksensa.

Työaika

Kokonaistyöaika

Lisätietoja tehtävästä antavat

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Diana Bergroth-Lampinen, p. 044 455 7302
Kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen, p. 044 701 1010 

Konsulttijohtaja Kari Sorvari / Personnel Group, p. 0500 462 550

 

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1285778
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Pori