Peruskoulun musiikin sivutoiminen tuntiopettaja, Vanttilan koulu
Espoon kaupunki

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 11.6.2021

Peruskoulun musiikin sivutoiminen tuntiopettaja luokilla 3-6

Koulun nimi ja osoite: Vanttilan koulu, Nissintie 2

Työaika: OVTES:in mukainen

Haettava tehtävä on virkasuhteinen.

Kelpoisuusvaatimus: Peruskoulun musiikin opettajan kelpoisuus.

Opettajien kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti.

Tehtävässä edellytetään kykyä toimia yhtenäisen peruskoulun monimuotoisessa työympäristössä ammatillisesti ja hyvää työilmapiiriä vaalien yhdessä koko työyhteisön kanssa. Lisäksi toivomme taitoa musiikin monipuoliseen opettamiseen sekä hyviä ryhmänohjaustaitoja.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.

Valittavalta odotamme halua ja kykyä oman työn ja kouluyhteisön kehittämiseen, tiimityöskentelyyn ja koulun oppilaita osallistavaan toimintaan. Toivomme myös innostunutta suhtautumista ainepedagogiikan kehittämiseen ja myönteistä asennetta yläkoulun toimintakulttuurin kehittämiseen.

Vanttilan koulu on vuonna 2009 toimintansa aloittanut yhtenäinen peruskoulu Espoon Vanttilassa. Koulussa opiskelee lukuvuonna 2021 - 2022 yli 600 (peruskoulu + esikoulu) lasta ja nuorta. Koulua pyritään kehittämään vastaamaan ajan haasteita. Tavoitteenamme on rakentaa ja kehittää Vanttilan koulua yhteisöllisesti toimivaksi ja oppilaita osallistavaksi yhtenäiseksi peruskouluksi. Yhteistyö on tapamme tehdä työtämme ja tiimityöskentely on keskeinen osa toimintakulttuuriamme.

Espoon kaupungin suomenkielinen opetustoimi tarjoaa lapsille ja nuorille korkeatasoiset, monipuoliset ja alueellisesti tasapuoliset koulutusmahdollisuudet. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo, joka huomioi oppijan yksilölliset ominaisuudet. Espoolaisissa peruskouluissa oppilaat saavat laadukasta opetusta, mikä antaa hyvän pohjan jatko-opintoja ja tulevaisuutta varten. Suomenkieliseen opetustoimeen kuuluu 77 peruskoulua (joista 3 erityiskoulua ja 1 sairaalakoulu).

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1466426
  • Tehtäväalue: Koulutus ja opetus
  • Työsuhde: Määräaikainen työsuhde
  • Työn tyyppi: Osa-aikainen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Espoo