Perintäkäsittelijä, Perintäkeskus
Tietoa tehtävästä
Jos tahdot tehdä merkityksellistä työtä ja tahdot olla mukana rakentamassa asiakaslähtöistä organisaatiota, niin tätä mahdollisuutta ei kannata ohittaa.
Haemme Kelan perintäkeskukseen määräaikaista perintäkäsittelijää ajalle 17.6.2024-12.2.2025. Työskentelypaikkasi sijaitsee ensisijaisesti Helsingissä, Jyväskylässä, Lahdessa, Lappeenrannassa, Rovaniemellä tai Tampereella.
Työhösi kuuluu asiakaspalvelu ja yleiset perintätehtävät. Hoidat asiakkailta ja yhteistyökumppaneilta tulevia eri perintälajeihin (etuudet, elatusapuvelka ja opintolainojen takaussaatavat) liittyviä puheluita ja käsittelet esimerkiksi asiakkailta saapuneita maksusuunnitelmaehdotuksia ja muita viestejä.
Tarjoamme sinulle
- monipuolisia työtehtäviä
- kokeneiden ja osaavien työkavereiden tuen
- perehdytyksen tehtäviisi ja kokeneiden ja osaavien työkavereiden tuen
- hyvän työporukan ja mahdollisuuden kehittyä ammattilaisena
- palkan alkaen n. 2300 e/kk
- lounasedun ja kattavan työterveyshuollon, johon kuuluu myös hammashuolto
- tukea liikuntaan ja kulttuuriharrastuksiin
- joustoa työn ja vapaa-ajan yhteensovittamiseen
Odotamme, että sinulla on
- soveltuva korkeakoulututkinto
- kokemusta puhelinpalvelusta ja/tai perintä- ja etuustyöstä
- asiakaspalveluhenkinen asenne ja aito halu tehdä asiakaspalvelutyötä
- hyvä suomen kielen taito ja osaat myös ruotsia ja englantia
- reipas asenne työhön ja hallitset haastavat asiakaspalvelutilanteet
- erinomaiset vuorovaikutus- ja digitaidot
Hyödyksi on myös, jos sinulla on
- halua ja osaamista hoitaa asiat kerralla kuntoon
- tottumus tavoitteelliseen työskentelyyn kiireisissäkin työtilanteissa
- hyvät työelämätaidot, olet itseohjautuva ja motivoitunut kehittymään työssäsi
- kyky omaksua uutta tietoa, hallita suuriakin tietokokonaisuuksia ja tehdä nopeita päätöksiä
- kyky toimia rakentavasti ja aktiivisesti työyhteisössä
Pidämme huolta työhyvinvoinnistasi ja saat meillä kattavat työterveyspalvelut.
Me Kelassa kehitämme henkilöstökokemustamme jatkuvasti. Panostamme itse- ja yhteisöohjautuvaan työhön ja arvostamme henkilöstöä. Teemme työtä monipaikkaisesti, mutta rakennamme myös yhteisöllisyyttä. Väestöliitto myönsi Kelalle 2021 Perheystävällinen työpaikka -tunnuksen merkiksi siitä, että meillä työn ja muun elämän yhteensovittaminen on sujuvaa.
Kelassa työskentelee monenlaisia ihmisiä ja meillä jokainen saa olla oma itsensä. Panostamme yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon. Valitsemme tehtäviin ne henkilöt, joiden osaaminen ja kokemus vastaavat parhaiten haussa olevan työtehtävän vaatimuksia. Tervetuloa joukkoomme sellaisena kuin olet!
Kiinnostuitko? Lähetä meille hakemus ja katsotaan, voisimmeko me tarjota sinulle mielekkään työn ja seuraavan askeleen urapolullasi. Hae tehtävää rekrytointijärjestelmässämme osoitteessa www.kela.fi/rekrytoi viimeistään 12.5.2024. Liitä hakemukseen hakemuskirje ja ansioluettelo. Kun hakemuksesi on saapunut meille, lähetämme vahvistuksen sähköpostiisi.
Lisätietoja tehtävästä antavat mielellään tiimipäällikkö Piia Huovila puh. 050 430 5687 ja perintäkeskuksen päällikkö Susanna Niemelä puh. 050 447 8157.
Turvallisuusselvitys: Henkilöstömme, asiakkaidemme ja käsittelemämme tiedon turvaaminen on meille ensiarvoisen tärkeää. Siksi teetämme valitusta hakijasta turvallisuusselvityksen. Lisätietoja aiheesta löydät www.supo.fi.
Palkkaus
Tehtävän palkka on 2300€/kk
Tietoa työnantajasta
Kela huolehtii Suomessa asuvien perusturvasta eri elämäntilanteissa. Kelassa on töissä yli 8500 eri alan ammattilaista. Valtaosa kelalaisista työskentelee asiakaspalvelussa tai käsittelee asiakkaiden etuuksia, mutta Kelasta löytyy myös paljon erilaisia suunnittelu-, kehittämis- ja johtotehtäviä. Kelassa on myös oma IT, jossa työskentelee lähes 900 IT-asiantuntijaa mitä monipuolisimmissa tehtävissä.
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/kansanelakelaitos/0246246-0