Perhetyöntekijä, Perhesosiaalityö
Espoon kaupunki

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 13.11.2020

Haemme nyt osaavaan joukkoomme vakituiseen tehtävään perhetyöntekijää erityisen tuen lapsiperheiden kotipalveluun.

Lapsiperheiden kotipalvelu on sosiaalihuoltolain mukaista sosiaalipalvelua, jonka tavoitteena on tukea perheitä arjessa selviytymisessä. Asiakasperheissä on lapsia vauvasta murrosikäiseen. Työ sisältää lastenhoitoa, ulkoilua sekä arjen askareiden tekemistä yhdessä perheen kanssa. Palvelu suunnitellaan aina perheen yksilöllisten tarpeiden mukaiseksi. Tavoitteenamme on, että perhe saa itselleen omat työntekijät, joka pääsääntöisesti käyvät perheissä. Käynnit sijoittuvat yleensä arkisin klo 8-19 välille.

Lapsiperheiden kotipalvelussa työskentelevä henkilö voi olla koulutukseltaan sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan ammattilainen (esim. lähihoitaja, lastenohjaaja, sosionomi

Työpaikan nimi: Perhesosiaalityö, Omat palvelut
Työaika: arkisin klo 8-19 välillä.
Sopimusala: KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Kelpoisuusvaatimukset: Tehtävään soveltuva sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai aikaisempi kouluasteinen tutkinto. Lapsiperheiden kotipalvelussa työskentelevä henkilö voi olla koulutukseltaan sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan ammattilainen (esim. lähihoitaja, lastenohjaaja, sosionomi).

Tehtävässä edellytetään: Lasten kanssa työskentelevien rikostaustaote tarkistetaan lain (504/2002) mukaisesti sekä edellytetään tartuntatautilain 48§ mukaista rokotussuojaa. Valittavan on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Arvostamme osaamista neuropsykiatrisesti oireilevien lasten kanssa työskentelystä (ADHD, autismin kirjo) sekä kokemusta monikultturisien perheiden kanssa työskentelystä.

Omien palvelujen tiimi työskentelee sosiaalihuoltolain mukaisen erityisen tuen tarpeessa olevien asiakkaiden kanssa. Tiimiimme kuuluvat viisi perhetyöntekijää, sosiaaliohjaaja, neljä ohjaajaa, terveydenhoitaja sekä johtava sosiaaliohjaaja.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot