Parasta betonioppia – vietä kesä laadunvalvonnan parissa (Pori/Rauma)
Rudus Oy

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 8.2.2021

Rudus on näkyvästi mukana siellä missä rakennetaan; taloja, teitä, siltoja ja pihoja. Toimintamme ytimen muodostavat betoni, betonituotteet, erilaiset kiviainekset ja kierrätys. Panostamme rakentamisen laatuun ja kannamme vastuun myös ympäristöstä. Keskeisiä arvojamme ovatkin vastuullisuus, työn ilo ja ahkeruus sekä rehtiys. Palvelemme Suomen, Baltian ja Venäjän asiakkaitamme noin 1057 ammattilaisen voimin. Liikevaihtomme vuonna 2019 oli 362 miljoonaa euroa. Kuulumme kansainväliseen CRH-rakennusmateriaalikonserniin.

Parasta betonioppia – vietä kesä laadunvalvonnan parissa (Pori/Rauma)

Kiinnostaako työ betonin laatuasioiden parissa? Haemme Porin tai Rauman valmisbetonitehtaalle (asuinpaikastasi riippuen) laadunvalvonnasta ja tuotannosta kiinnostunutta tekijää kesäksi. Betonilaborantin tärkein tehtävä on valvoa betonin vaatimuksenmukaisuutta työmailla ja/tai tehtailla. Tehtävään kuuluu koekappaleiden valmistus ja massan lujuuspotentiaalin selvittäminen.  Aiemmin meillä kesätöissä ollut ja teknistä alaa opiskeleva Oliver kuvailee työtä ”monipuoliseksi, itsenäiseksi ja hieman fyysiseksi. Työssä yllätti eniten betonin ominaisuuksien laaja kirjo. Työpäivän kulun sai suunnitella itse, kunhan hommat tuli tehtyä ajallaan. Laadunvalvonnassa pitää olla valmis käärimään hihat eikä saa pelätä käsien likaamista.” Laadunvalvonnan lisäksi, voi tietyillä tehtailla päästä syventämään osaamista betonimyllärin roolissa. Työaika vaihtelee päiväkohtaisesti tilauksien mukaan.

Toivomme sinulta

  • Joustavuutta ja kykyä reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin. 
  • Yhteistyötaitoja ja oma-aloitteisuutta tarttua eri tehtäviin.   
  • Hyvää peruskuntoa ja mahdollisuutta työskennellä tehdasympäristössä. 
  • Betonin tuntemusta, kokemusta rakentamisesta tai teknisen alan/rakennusalan opintoja.

Lisäksi edellytämme sinulta ajokorttia työmaakäyntien vuoksi.

Kiinnostuitko?

Tarjoamme sinulle kattavan perehdytyksen työhön, minkä ansiosta opit tärkeitä perusasioita betonista ja rakentamisesta. Olemme työturvallisuuden edelläkävijöitä ja tästä toimii esimerkkinä rakentamamme Turvapuisto (www.turvapuisto.fi). Järjestämme kaikille kesätyöntekijöille yhteisen perehdytyspäivän, jossa pureudutaan työturvallisuusasioihin, Rudukseen ja tutustutaan toisiimme paremmin. Hae mukaan, viimeinen hakupäivä on 28.2.2021. Lisätietoa tehtävästä antaa tuotantopäällikkö Visa Nurmi 020 4476423 tai visa.nurmi@rudus.fi. Seuraa myös ruduslaisten touhuja instagramissa RudusOy.



Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1423056
  • Tehtäväalue: Tuotanto- ja pienteollisuus, Rakennusala
  • Työsuhde: Kesätyö
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 28.2.2021
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Yhteyshenkilö: Visa Nurmi (visa.nurmi (a) rudus.fi)
  • Puhelin: 020 4476423
  • Sijainti: Pori, Satakunta