(Poistunut julkaisusta)

Pankinjohtaja
Tampereen Seudun Osuuspankki

Alkuperäinen julkaisupäivä 1.11.2019

OP Tampere on yksi Suomen suurimmista Osuuspankeista ja toimialueensa johtavia pankkeja. Toimintamme perustuu vakaalle arvopohjalle, ihmisläheisyyteen, vastuullisuuteen ja yhdessä menestymiseen. Asiakasliiketoimintamme on noin 8,5 miljardia euroa, ja palvelemme asiakkaitamme noin 300 ammattilaisen voimin. OP Tampereen varallisuudenhoito on OP Ryhmän toiseksi suurin varainhoitoyksikkö ja johtava toimija Pirkanmaalla.

OP on Suomen johtava finanssiryhmä ja alan digitaalisen muutoksen suunnannäyttäjä. Olemme asiakkaidemme omistama, finanssialan suurin työnantaja Suomessa. Ryhmässämme työskentelee yli 12 000 alan ammattilaista, ja tuotamme sekä kehitämme pankki-, varallisuudenhoito-, vakuutus- ja terveydenhoitopalveluita yli neljälle miljoonalle asiakkaallemme.

Haemme

Pankinjohtajaa vastaamaan varallisuudenhoidon liiketoiminnasta

Vastaat varallisuudenhoidon liiketoiminnan strategisesta ja operatiivisesta johtamisesta sekä kehittämisestä. Sinulla on tiimissäsi esimiehiä liiketoiminnan eri yksiköistä. Johdat ja kehität asiakkuuksia ja tuloksellista myyntiä sekä luot yhdessä henkilökunnan kanssa ylivertaisia asiakaskokemuksia. Seuraat markkina- ja kilpailutilannetta sekä vastaat liiketoiminnan kilpailukyvystä. Valmistelet ja toteutat pankin strategiaa sekä kehityshankkeita. Osallistut myös OP Ryhmän sijoittamisen ja varallisuudenhoidon palveluiden kehittämiseen. Vastaat ja raportoit tuloksellisuudesta ja riskienhallinnallisista asioista toimitusjohtajalle sekä olet pankin johtoryhmän jäsen.

Sinulta odotamme

Olet etsimämme finanssialan ammattilainen, mikäli sinulla on vankkaa kokemusta sijoitus- ja varallisuudenhoitopalveluiden myynnin tuloksellisesta johtamisesta ja motivaatiota edelleen kehittää ammattitaitoasi. Odotamme sinulta vahvaa näyttöä erinomaisesta henkilöstö- ja muutosjohtamisesta. Ymmärrät laajoja kokonaisuuksia ja toimit liiketoimintalähtöisesti asiakkaat huomioiden. Teet vastuullisesti päätöksiä ja saat aikaan tuloksia.

Sinulla on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto. Työssä menestyminen edellyttää sinulta hyviä vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja, monipuolista analysointiosaamista, myynnin ja asiakkuuksien johtamista sekä kykyä ja rohkeutta ratkaista ongelmia vaihtelevissa ja vaativissa tilanteissa. Olet sosiaalinen verkostoituja, joka pystyy osaamisellaan vakuuttamaan kuulijansa. Sosiaalisen median hyödyntäminen on sinulle arkipäivää. Verkostoidut mielelläsi alan toimijoiden kanssa ja rakennat liiketoimintojamme kehittävää yhteistyötä OP Ryhmän asiantuntijoiden kanssa.

Me tarjoamme

Tarjoamme sinulle haasteellisen ja itsenäisen tehtäväkokonaisuuden osaavassa työyhteisössä ja mahdollisuuden kehittää finanssialan ammattitaitoasi voimakkaasti kehittyvässä ympäristössä. Tärkein päämäärämme on ratkaista asiakkaidemme tarpeet laadukkaasti ja kattavasti varmistaen asiakkaan tyytyväisyyden. Henkilöstötyytyväisyytemme on tutkimustenkin mukaan korkea, ja saatkin tässä tehtävässä ympärillesi innostavan ja kannustavan tiimin sekä ammattilaisten tuen. Monipuolisten henkilöstöetujemme lisäksi pystymme isona ja kehitysmyönteisenä talona tarjoamaan kehittymisellesi monia mahdollisuuksia.

Tästä eteenpäin

Lisätietoja tehtävästä antaa toimitusjohtaja Jani Vilpponen 7.11. kello 10-11 ja 11.11. kello 16-17 puh. 050 339 8022. Jos onnistuimme jo vakuuttamaan sinut, lähetä hakemuksesi urasivustomme kautta mahdollisimman pian, mutta viimeistään 17.11. – tutustumme hakijoihin jo hakuaikana.

Tehtävään valittavalta henkilöltä tarkistetaan luottotiedot ja yritysyhteydet sekä teetetään huumausainetesti ja terveyskysely.