(Poistunut julkaisusta)

Palvelupäällikkö
Tampereen kaupunki/Hallintoyksikkö

Alkuperäinen julkaisupäivä 26.2.2020

Hallintoyksikössä vastaamme kaupungin päätöksenteon, oikeudellisen neuvonnan ja asiakirjahallinnon ohjauksesta ja kehittämisestä hyvän hallintotavan, avoimuuden ja osaltaan digitaalisten palveluiden kautta. Yksikössämme toimivat myös konsernihallinnon yhteiset tukipalvelut talouden, henkilöstöhallinnon ja yleishallinnon osalta sekä virastopalvelut. Lisäksi tuotamme erityispalveluina toimielin- ja kirjaamopalvelut sekä arkistopalvelut. 

Tampereen kaupunki on perustamassa uutta palvelu- ja neuvontapistettä, jossa kuntalaisille annetaan yleisneuvontaa kaupungin palveluihin liittyen, huolehditaan nimettyjen palveluiden tuottamisesta sekä opastetaan kaupungin palveluiden käytössä joko sähköisesti, puhelimitse tai paikan päällä.  
Haemme palvelupäällikköä uuteen palvelu- ja neuvontapisteeseen 1.4.2020 alkaen.

Palvelupäällikkö vastaa päivittäisestä asiakaspalvelusta lähiesimiehenä, palvelu- ja neuvontapisteen taloudesta ja henkilöstöstä, toiminnan tavoitteellisesta kehittämisestä sekä toimintatapojen että tietojärjestelmien kehittämisen kautta. Lisäksi tehtäviin kuuluu tiivis yhteistyö eri sidosryhmien kanssa ja neuvotteluy uusien palvelujen tuottamisesta. 

Tehtävä edellyttää soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja työkokemusta vastaavanlaisista tehtävistä. Tehtävässä menestyminen edellyttää hyvää suomen ja englannin kielen kirjallista ja suullista osaamista.
Toivomme Sinulta kokemusta asiakaslähtöisestä työskentelystä, digitaalisten palveluiden kehittämisestä ja esimies- tai ohjaustehtävistä, hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja sekä kehittämismyönteistä työotetta. 

Lisätietoja tehtävistä antaa hallintopalvelupäällikkö Merja Haapoja, puh. 040 521 4956 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@tampere.fi 27.2. - 7.3. klo 11 - 12.

Hakuaika päättyy 9.3.2020.
Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.

Lisätietoa hakemisesta saat TampereRekrystä puh. 040 806 3184.

Tampereen kaupunki on savuton työpaikka.