Palvelupäällikkö
Accountor

Alkuperäinen julkaisupäivä 2.7.2018

Haemme Rovaniemen suurasiakkaat palkkatiimiin palvelupäällikköä johtamaan ammattilaistemme työtä arvojemme mukaisesti.


Toimit kannustavana esimiehenä ja tukena suurasiakkaita hoitavalle palkkahallinnontiimillesi. Vastaat kokonaisvaltaisesti tiimin päivittäisen tekemisen sujumisesta ja ohjaamisesta kohti entistäkin parempia asiakaskokemuksia huomioiden suurten asiakkaiden erityistarpeet. Työssäsi koordinoit Accountorin ja asiakkaiden asiantuntijaverkostojen päivittäistä yhteistyötä sekä osallistut kumppanuussuhteiden kehittämiseen. Viihdyt vaihtelevissa työtehtävissä – langat pysyvät käsissäsi muutostilanteissa ja pyrit jatkuvasti kehittämään sekä asiakkaan prosesseja että Accountorin toimintamalleja.

Palvelupäällikkönä vastaat hyvästä johtamisesta ja toteutat yrityksemme johtamislupauksia päivittäin. Sinulla on kyky arvioida, kehittää ja koordinoida tiimin ja toimiston toimintaa sekä itsenäisesti että yhdessä tiimiesimieskollegojen kanssa. Tavoitteiden saavuttaminen, asiakastyytyväisyys, tiimityöskentelytaidot ja henkilöstön motivaatio ovat asioita, joita pidät tärkeänä.

Työtehtäväsi ovat vaihtelevia ja vaativia. Vietät työpöytäsi ääressä muutaman päivän viikossa muiden viikonpäivien täyttyessä erilaisista palavereista ja asiakastapaamista. Palvelupäällikön tehtävä on näköalapaikka, jossa pääset osallistumaan erilaisiin projekteihin ja hankkeisiin, jotka avaavat mahdollisuuksia urakehitykseen.

 

Tarjoamme työntekijöillemme yhtäläiset ja monipuoliset koulutusmahdollisuudet. Meillä on alan parhaat työvälineet sekä mielekäs työympäristö, joka näkyy myös henkilöstössämme.


Tarjoamme sinulle joustavan työajan, jotta saat oman arkesi rullaamaan paremmin. Meillä olet osa alan johtavaa ja kansainvälistä yritystä, jossa huolehdimme henkilöstömme hyvinvoinnista mm. lounasedulla, virikeseteleillä sekä tarjoamalla tapaturma- ja vapaa-ajan vakuutuksen. Tiimirahalla järjestämme toimistoissa mukavaa yhteistä tekemistä.

 

Tehtävässä menestyminen edellyttää tehtävään soveltuvaa koulutusta, aikaisempaa esimieskokemus sekä ymmärrystä palkkahallinnon prosesseista. Työskentelet luontevasti alaistesi ja asiakkaiden kanssa ja olet yhteistyökykyinen. Tunnistat asiakkaiden tarpeet ja ymmärrät asiakashuolenpidon tärkeyden.

Sinulla on kyky arvioida, kehittää ja koordinoida tiimin ja toimiston toimintaa sekä itsenäisesti että yhdessä tiimiesimieskollegojen kanssa. Sinulla on intoa, iloa ja halua täyttää johtamislupauksemme: ”Teen, mitä lupaan”, ”Osoitan, että välitän” ja ”Saan asioita aikaan”.


Näin haet tehtävää
Lisätietoja tehtävästä antaa palvelujohtaja Päivi Frantti, p. 040 5868 801, to 12.7. klo 10-11 ja to 26.7. klo 10-11.

Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen 10.8.2018 mennessä.

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1151459
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Rovaniemi