Palvelupäällikkö, Accountor
Accountor

Alkuperäinen julkaisupäivä 27.11.2019
Accountor on kaikkea muuta kuin tavallinen palveluyritys. Konsernimme tarjoaa palkka, talous-, IT- sekä HR-palveluja, kehittää oikeita prosesseja, sijoittaa oikeat ihmiset ja rakenteet oikeaan paikkaan ja tekee oikeita asioita parhaiden mahdollisten työkalujen ja ohjelmistojen avulla. Meitä on yli 2500 työntekijää kahdeksassa eri maassa, ja keskeisen johtamisideologiamme Leadermentin avulla kehitämme paitsi asiakkaidemme liiketoimintaa ja tuloksia, ennen kaikkea omia työntekijöitämme.  

Accountorin Konalan tilitoimistoyksikkö toimii asiantuntijapalvelua tarjoavana taloushallintokumppanina sadoille yrityksille. Haemme asiakaspalvelusta vastaavaa

PALVELUPÄÄLLIKKÖÄ

Toimit konsultatiivisena yhteyshenkilönä asiakasyrityksille ja perehdyttävänä tukena asiantuntijapalveluja tarjoavalla taloushallintotiimille. Vastaat kokonaisvaltaisesti tiimin tuottaman asiakaspalvelun toteutumisesta kohti entistäkin parempia asiakaskokemuksia. Työssäsi koordinoit Accountorin ja asiakkaiden asiantuntijaverkostojen päivittäistä yhteistyötä sekä osallistut kumppanuussuhteiden kehittämiseen. Viihdyt vaihtelevissa työtehtävissä – langat pysyvät käsissäsi muutostilanteissa ja pyrit jatkuvasti kehittämään sekä asiakkaan prosesseja että Accountorin toimintamalleja. Tavoitteiden saavuttaminen, asiakastyytyväisyys, tiimityöskentelytaidot ja henkilöstön motivaatio ovat asioita, joita pidät tärkeänä.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja vaativan tehtävän monipuolisen ja innostavan asiakas- ja asiantuntijajoukon parissa. Tehtävässä onnistumista tuemme koulutuksella sekä läheisellä työyhteisöllä. Tarjoamme sinulle joustavan työajan, jotta saat oman arkesi rullaamaan paremmin. Meillä olet osa alan johtavaa ja kansainvälistä yritystä, jossa huolehdimme henkilöstömme hyvinvoinnista mm. lounasedulla, virikeseteleillä, tarjoamalla tapaturma- ja vapaa-ajan vakuutuksen sekä hyvää ergonomiaa tukevan työpisteen ja nykyaikaiset työvälineet.  

Tehtävässä menestyminen edellyttää tehtävään soveltuvaa koulutusta sekä taloushallinnon substanssi- ja järjestelmäosaamista. Edellytämme hakijalta useamman vuoden kokemusta taloushallinnon ja/tai kirjanpidon tehtävistä. Microsoftin toimisto-ohjelmien ja englannin kielen sujuva hallinta lasketaan eduksi.

Lisätietoja tehtävästä antavat palvelupäällikkö Ilona Kajander p. 040 138 5800 ja palvelujohtaja Jari Pöllänen p. 040 503 2202.

Näin haet tehtävää
Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen 31.12.2019 mennessä. Käsittelemme hakemukset niiden saapumisjärjestyksessä.


Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1319443
  • Tehtäväalue: Asiakaspalvelu/palvelu
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 31.12.2019
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Helsinki