Palveluohjaajia teollisuuskohteeseen
ISS Palvelut Oy

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 4.6.2021

Etsimme nyt uuteen asiakaskohteeseemme IMATRALLE teollisuuskohteeseen PALVELUOHJAAJIA!


ISS Palvelut luo tiloja, joissa on hyvä olla. Teemme maailmasta toimivan asiakkaalle suunnitellulla kokonaispalveluratkaisulla. Palvelua johtaa ja sen aktiivisesta kehittämisestä vastaa asiakkuuteen nimetty ammattilainen tiimeineen. Industry & Transport -avainasiakkuusyksikössä ymmärrämme syvällisesti asiakkaamme liiketoiminnan. Turvallisuus, häiriöttömyys, hyvän työvireen luominen ja ammattiylpeyden kasvattaminen ovat asioita, joihin tämän yksikön asiakkuussegmenteissä palvelullamme vaikutamme. Haemme kasvavaan yksikköömme jatkuvasti uusia, innovatiivisia ja luotettavia vastuunkantajia, joille tarjoamme kansainvälisen yrityksen koulutus- ja urapolkumahdollisuudet sekä näköalapaikan johtavassa kiinteistöalan yrityksessä.


Palveluohjaajan työssä vastaat pääsääntöisesti työntekijöiden perehdyttämisestä ja ohjaamisesta, tilauksien tekemisestä, asiakasyhteistyöstä, työvuorosuunnittelusta sekä osallistut suorittavaan työhön ja sijaistat esimiestä tarpeen mukaan. Työvuorot sijoittuvat pääsääntöisesti arkipäiville klo 6:00-18:00 välille, mutta odotamme sinulta valmiutta työskennellä tarvittaessa myös viikonloppuisin. Työsuhde on kokoaikainen (37,5h/viikko) ja vakituinen. Työtehtävään sovelletaan kiinteistöpalvelualan työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen mukaista palkkausta.


Tähän tehtävään toivomme, että sinulla on aiempaa kokemusta siivoustyöstä sekä palveluohjaajana toimimisesta. Lisäksi toivomme, että olet suorittanut toimitilahuoltajan ammattitutkinnon tai siivoustyönohjaajan erikoisammattitutkinnon. Tehtävässä menestyäksesi tulet tarvitsemaan hyviä vuorovaikutustaitoja, organisointikykyä, ajantasaisia IT-taitoja, hyvää peruskuntoa sekä hyvää suomen kielen taitoa. Arvostamme asiakaslähtöisyyttä sekä vastuullista työskentelyotetta. Työn liikkuvuuden vuoksi, edellytämme tehtävässä myös B-ajokorttia sekä oman auton käyttömahdollisuutta.


ISS Palveluilla tarjoamme sinulle turvallisen ja kannustavan työympäristön. Haluamme mahdollistaa työntekijöidemme hyvinvoinnin perehdyttämällä aina työhön kattavasti sekä tarjoamalla modernit ja ergonomiset työskentelyvälineet. Välitämme ihmisistämme, jota osoitamme työn pysyvyydellä sekä maksamalla palkat ajallaan. Tarjoamme työntekijöillemme monipuolisia mahdollisuuksia talon sisäisillä urapoluilla. Tarjoamme paikan, jossa voit kasvaa!


Kiinnostuitko tehtävästä? Täytä hakemuksesi viipymättä osoitteessa tyopaikat.iss.fi tai viimeistään 30.6.2021. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana, mutta tehtävä täytetään vasta hakuajan päätyttyä. Työt alkavat sopimuksen mukaan heinäkuun 2021 aikana.


ISS Palvelut luo kestävää hyvinvointia kiinteistöille ja niiden käyttäjille ja siten laadullista ja taloudellista arvoa asiakkaidemme liiketoiminnalle. Olemme yksi Suomen suurimmista yksityisistä työnantajista ja maan johtava kiinteistö- ja toimitilapalveluyritys. ISS Palvelut on osa kansainvälistä ISS-konsernia ja työllistää Suomessa noin 8 000 palveluammattilaista. Arvostamme monimuotoisuutta sen kaikissa merkityksissä, ja tiimiemme monimuotoisuus on meille tärkeä kilpailuetu ja pääoma liiketoimintamme menestyksen kannalta. Osallistava yrityskulttuurimme tekee ISS Palveluista luovan, tuottavan ja houkuttelevan työpaikan.


Olemme Helsinki Pride Platinum Partner vuonna 2021.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot