Palveluneuvoja
Wippii Work

Alkuperäinen julkaisupäivä 5.7.2018

Asiakkaamme on menestynyt suomalainen palveluyritys, jonka monipuolinen palveluvalikoima kattaa esimerkiksi jätehuollon, kierrätyksen ja siivouksen. Asiakasyrityksellämme on toimintaa Suomen lisäksi myös Ruotsissa ja Venäjällä. Heidän tavoitteennaan on keksiä jatkuvasti uusia innovatiivisia tapoja hyödyntää rakennuksia ja materiaaleja mahdollisimman tehokkaasti, optimoida energiankulutusta sekä luoda hyvinvointia ja työpaikkoja kestävän kasvun kautta. Etsimme nyt asiakasyrityksemme palvelukseen määräaikaista

PALVELUNEUVOJAA

kokoikaiseen työsuhteeseen Helsinkiin.

Palveluneuvojan tehtävä on toimia asiakaspalvelijana ja toimeksiantojen koordinoijana yrityksen sisällä. Työ pitää sisällään erilaisia työtehtäviä monipuolisesti esim. toimistotehtävät, erilaisia myyjien ja tuotannon antamia tehtäviä,raportointia sekä päätehtävänä on myyjiltä saamien toimeksiantojen kirjaaminen järjestelmään sekä eteenpäin välittäminen tuotantoon. Palveluneuvoja ei ole tekemisissä ulkoisten asiakkaiden ja asiakasyritysten kanssa vaan hän toimii ainoastaan sisäisenä asiakaspalvelijana ja on näin ollen ainoastaan tekemisissä oman yrityksensä työntekijöiden kanssa. Työtä tehdään puhelimella ja tietokoneella käyttäen muutamaa erilaista tietokonejärjestelmää, joten työssä menestyminen vaatii hyviä tietoteknisiä taitoja. Erinomaisen suomen kielen lisäksi työ vaatii hyvää englannin kielen taitoa sekä ruotsin kielitaito katsotaan eduksi.

Odotamme sinulta kokemusta asiakaspalvelu alalta  ja koulutuksen katsomme eduksi, mutta se ei ole välttämättömyys. Sinun tulee olla ahkera, nopea oppimaan ja omata hyvän paineensietokyvyn, sillä tilanteet muuttuvat nopeasti ja sinun pitää mukautua nopeasti muutoksiin. Työssä on käytössä myös monta eri järjestelmää joiden käytössä vaaditaan tarkkuutta ja ripeyttä. Sinulta toivotaan rohkeutta, avoimuutta ja ulospäinsuuntautunutta asennetta sekä asiakaspalveluhenkisyyttä. Työtä tehdään noin 20 hengen avotoimistossa, joten sinun tulee tulla hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. 

Työt alkavat heti sopivan henkilön löydyttyä ja jatkuvat alustavasti 31.01.2019 asti. Työtä tehdään kokoaikaisena kolmessa vuorossa klo. 07:00-17:00 välillä 8h/pv. Työtehtävään sovelletaan kiinteistöpalvelualan työntekijöitä koskevaa työehtosopimusta ja palkka sovitaan erikseen kohdeyrityksen kanssa. 

Hakijoilta odotamme:

  • Erinomaista suomen ja hyvää englannin kielen taitoa
  • Työkokemusta asiakaspalvelusta
  • Hyvät tietotekniset taidot
  • Ahkeraa ja reipasta työskentelytapaa
  • Paineensietokykyä
  • Rohkeaa ja ulospäinsuuntautunutta asennetta

Eduksi katsomme, kuitenkaan edellyttämättä:

  • Alan koulutusta
  • Hyvää ruotsin kielen taitoa

Töihin valituille tarjoamme:

  • Monipuoliset työtehtävät
  • Mahdollisuuden päästä osaksi hyvää työyhteisöä
  • Mahdollisuuden jatkoon

Suosittelemme jättämään hakemuksen mahdollisimman pian, sillä haastattelemme hakijoita myös ennen hakuajan päättymistä. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Rekrytointia hoitaa:
Eeva McLean
Henkilöstökonsultti
eeva.mclean@wippiiwork.com 
040-484 4508

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1152702
  • Työsuhde: Määräaikainen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 16.7.2018
  • Hakuosoite: www-osoite