Palvelukoordinaattori, Suomen Yliopistokiinteistöt, Tampere
StaffPoint

Alkuperäinen julkaisupäivä 7.2.2019
Etsimme Palvelukoordinaattoria Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:lle Tampereelle. Tehtävässä vastaat SYK:n asiakkaille suunnatuista palveluista ja palvelutarjoomasta. Neuvottelet, kilpailutat ja teet sopimuksia palveluiden hankkimisesta. Teet läheistä yhteistyötä palveluntarjoajien, oman organisaation asiantuntijoiden ja asiakkaiden kanssa. Yrityksen johto, sekä yhteiset toiminnot on keskitetty Tampereelle, toimintaa yrityksellä on kaikissa yliopistokaupungeissa pääkaupunkiseudun ulkopuolella.


Edellytämme sinulta

Olet tekijämme, jos olet ulospäinsuuntautunut, omaat hyvät sosiaaliset taidot, olet organisointikykyinen vastuunkantaja ja rautainen palvelujen ammattilainen. Olet tottunut työskentelemään vaativien kokonaisuuksien parissa, mielellään samantyyppisissä tehtävissä ja sinulla on tehtävään soveltuva kaupallinen koulutus sekä hyvä englanninkielen taito. Olet myös taitava tietojärjestelmien osaaja sekä taidokas raportoija. Menestyt tehtävässä, jos sinulla on mahdollisuus matkustamiseen kotimaassa sekä omaat edellä mainitut ominaisuudet ja taidot.


Tarjoamme sinulle

Ainutlaatuisen mahdollisuuden olla suunnittelemassa ja rakentamassa uutta tehtäväkenttää, näköalapaikalla vastuullisen kiinteistönomistajan vakituisena työntekijänä. Suomen Yliopistokiinteistöillä sinua odottavat mukavat työkaverit sekä joustava ja dynaaminen tiimi.


Arvostamme

Ruotsin kielen taitoa


Kiinnostuitko?

Kun tunnistat itsesi ilmoituksesta, jätä meille hakemuksesi osoitteessa www.staffpoint.fi viimeistään 28.2.2019. Liitä mukaan myös CV:si ja palkkatoiveesi. Valitettavasti emme voi vastaanottaa hakemuksia sähköpostitse.


Lisätietoja

Annika Antonen
Rekrytointikonsultti Toimisto, ICT, Call Center
StaffPoint Oy || Satamakatu 22 || 20100 TURKU
045 7881 6679 || vaihde 030 047 2000
annika.antonen@staffpoint.fi || www.staffpoint.fi


Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1230720
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 28.2.2019
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Tampere Tai Turku