Palveluesimies
SOL Palvelut Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 31.1.2018
Oletko sinä SOLin uusi palveluesimies?

Nyt sinulla on mahdollisuus päästä näyttämään kykysi tuloksentekijänä SOL palveluiden työnjohtotehtävissä Torniossa ja lähialueilla. Työ on vakituinen ja kokoaikainen. Työaika alkaa pääsääntöisesti arkisin klo 6, mutta olethan myös valmis tarvittaessa työskentelemään iltaisin sekä viikonloppuisin. Työt alkaa heti sopivan löytyessä.

Tässä tehtävässä et voi painaa päätäsi pensaaseen vaan esimiehenä johdat ja ohjaat toimintaa asiakaskohteissa. Suunnittelet sekä kehität toimintaamme ja reagoit arjessa nopeasti muuttuviin tilanteisiin, jotta asiakkaamme saavat jatkuvasti ensiluokkaista palvelua. Vastuullasi on resursointi, laadunseuranta ja toimintamme tuloksellisuus johtamassasi kohteessa. Olet jatkuvassa kanssakäymisessä asiakkaidemme, kollegoiden ja työntekijöiden kanssa.

Meille ratkaisevaa on sinun asenteesi. Olet jo oppinut paljon, mutta haluat yhä oppia uutta ja kehittää osaamistasi sekä edetä työelämässä. Me haluamme nähdä sinut tulevaisuudessa meillä tuloksia aikaansaavana esimiehenä.

Tehtävässä menestymisen edellytyksenä on, että olet aiemmin toiminut esimiehenä vastaavanlaisissa tehtävissä. Koska asenne on meille tärkeää, on syytä kuvata mistä ominaisuuksista ja kyvyistä on sinulle hyötyä tehtävässä:
• Positiivinen ja nöyrä palveluasenne ei katoa sinulta hektisemmässäkään tilanteessa.
• Osaat arvostaa tekemäämme työtä ja sinulla on taito kannustaa ja motivoida innostunutta työntekijätiimiäsi.
• Rautaisella organisointitaidolla pidät asiat kuin asiat hyppysissäsi ja reagoit nopeasti muuttuviin olosuhteisiin toimintaamme kehittäen.
• Sinulle on luontevaa näyttää esimerkkiä omalla aktiivisella toiminnallasi etkä piiloudu toimiston takanurkkaan näpräämään.

Tehtävä edellyttää:
• Siivousteknikon, kiinteistöpalvelualan tai restonomin koulutusta tai halua kouluttautua oppisopimuksella kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkintoon
• Työkokemusta vähintään 5 vuotta
• Vähintään vuoden esimiestyökokemusta siivousalalta
• Sujuvaa kirjallista sekä suullista suomen ja englannin kielen taitoa


Tuleeko mieleesi jotain kysyttävää tehtävästä tai meistä työnantajana? Lisätietoa tehtävästä sinulle antaa Palvelujohtaja Niko Simonen 040 8095556 sähköpostitse niko.simonen(at)sol.fi

Menestyksemme perustuu osaajiimme. Me emme kasva ainoastaan yrityksenä vaan meillä myös kaikki työntekijät kehittyvät ja kasvavat. Kasvun ja kehittymisen myötä urasi meillä ei polje paikallaan vaan uusia mahdollisuuksia tulee matkallasi. Et tule myöskään tukehtumaan turhaan byrokratiaan vaan saamasi vapaudet ja vastuut kannustavat sinua menestymään. Onnistumisista tulet palkituksi.

SOL on osaava, monipuolinen ja kansainvälinen palvelualan perheyritys. SOL Palveluihin kuuluu niin turva-alan ammattilaisia, kiinteistönhuollon pioneereja kuin siivouspalvelujen spesialisteja. Tytäryhtiömme SOL Henkilöstöpalvelut ratkaisee työvoimatarpeet joustavasti. SOL Pesulapalvelut tarjoaa palveluita kuluttajille kautta maan.

Iloinen työn tekeminen ja kannustava, yhteistyöhenkinen ilmapiiri ovat meille SOLissa tärkeitä. Seuraamme säännöllisesti henkilöstön työtyytyväisyyttä ja kehitämme jatkuvasti toimintaamme. Iloisen työyhteisön lisäksi tarjoamme mahdollisuuden kouluttautumiseen ja ammattitaidon kehittämiseen.


Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1099203
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 28.2.2018
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Tornio, Lappi