PALVELUESIMIES uuteen toimintakeskukseen
Rinnekoti

Alkuperäinen julkaisupäivä 31.5.2018

Haluatko päästä mukaan luomaan uudenlaista vahvan tuen päiväaikaista toimintaa ja olla mukana kehittämässä uutta toimintakeskusta? Toiminta käynnistyy syksyllä 2018 hyvien kulkuyhteyksien varrella Espoossa. Yksikkö tarjoaa erityisen vahvaa tukea tarvitseville palvelujenkäyttäjillemme työllistymistä ja osallisuutta tukevia palveluita.

Haemme uuteen kehitysvammaisten toimintakeskukseen

PALVELUESIMIESTÄ


Palveluesimiehenä tulet vastaamaan uuden, kehitysvammaisille tai autismikirjon henkilöille palvelua tarjoavan yksikön toiminnasta, asiakkuuksista, tuloksesta ja henkilöstön johtamisesta. Suunnittelet, kehität ja rakennat uutta toimintakeskusta moniammatillisen työryhmän kanssa. Työtehtäviin kuuluu yksikön johtaminen ja kehittäminen siten, että toiminta vastaa palvelunkäyttäjien tarpeita. Toimit lähiesimiehenä yksikön henkilöstölle ja osallistut myös päivittäiseen ohjaustyöhön yksikössä. Olet perehtynyt mm. asiakkaiden itsemääräämisoikeuden toteutumisen edistämiseen käytännössä, vaihtoehtoisiin ja korvaaviin kommunikointimenetelmiin, osallisuuden tukemiseen ja kuntouttavaan työotteeseen.

Edellytämme sinulta
- soveltuvaa sosiaali-/terveydenhuollon alan korkeakoulututkintoa Valvira-rekisteröinteineen
- vahvaa autismiosaamista ja kokemusta kehitysvamma-alasta tai työkokemusta psykiatriselta puolelta
- osaamista kohdata haastavaa käytöstä ja tukea henkilökuntaa haastavissa tilanteissa
- kokemusta esimiestehtävistä tai suoritettuja esimiestyön opintoja
- hygieniapassia
- hyviä tietoteknisiä valmiuksia (Office-työkalut, työvuorosuunnittelu ja päivittäiset raportointityökalut)
- valmiutta sitoutua säätiön toiminnan laadun kehittämiseen

Arvostamme
- aikaansaavuutta, organisointi- ja yhteistyökykyä sekä innostunutta työotetta
- oikeudenmukaista ja kannustavaa johtamistyyliä.

Merkityksellisen työn lisäksi tarjoamme sinulle
- ison talon tarjoamat koulutus-, kehittymis- ja uramahdollisuudet
- merkittävän liikunta- ja kulttuuriedun
- laajan työterveyshuollon
- tarvittaessa mahdollisuuden asunnon vuokraamiseen kauttamme.

Työsuhde on vakituinen ja työ alkaa sopimuksen mukaan. Huomioithan, että voimme täyttää paikan heti sopivan henkilön löydyttyä. Olemme savuton ja päihteetön työpaikka ja teetämme huumeseulan työhöntulotarkastuksen yhteydessä. Työhöntulotarkastuksessa tarkistetaan myös rokotussuoja, sillä työntekijältä edellytetään tiettyjen rokotteiden voimassaoloa tartuntatautilain mukaisesti. Pyydämme valitulta rikosrekisterilain mukaisen otteen esitettäväksi.

Odotamme innolla hakemustasi! www.rinnekoti.fi/rekry

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1142391
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Espoo
  • Lisätietoja antaa: Palvelupäällikkö Satu Granberg (tavoitettavissa 27.6.2018 saakka arkisin klo 15-16), puh. 041 506 1241 tai etunimi.sukunimi@rinnekoti.fi