(Poistunut julkaisusta)

Palveluesimies, Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP)
Vantaan kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 19.11.2019

Vantaan kaupunki, konserni- ja asukaspalveluiden toimiala, työllisyyspalvelut
Vantaan työllisyyspalvelut

Vernissakatu 1, 01300 Vantaa

Työsuhteen kesto: Vakituinen 16.12.2019 tai sopimuksen mukaan - 


Haemme palveluesimiestä johtamaan Työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua (TYP). Tehtävä tarjoaa näköalapaikan työllisyyden edistämiseen ja tilaisuuden kehittää toimintaa yhdessä Suomen suurimmista kaupungeista.

Palveluesimies vastaa kaupungin työntekijöiden, työ- ja elinkeinoministeriön rahoituksella palkattujen TE-asiantuntijoiden ja Kelan muodostaman monialaisen kokonaisuuden johtamisesta ja kehittämisestä. TYPissä työskentelee yhteensä 41 henkilöä. Palveluesimies toimii lähiesihenkilönä 12 palvelu- ja terveysohjaajalle sekä TYP-johtajana, eli vastaa koko toiminnan operatiivisesta johtamisesta.

Vantaan työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) on yhteistoimintamalli, jossa työ- ja elinkeinotoimisto, kunta ja Kela yhdessä arvioivat pitkään työttömänä olleiden asiakkaiden palvelutarvetta, suunnittelevat heidän työllistymisensä kannalta tarkoituksenmukaiset palvelukokonaisuudet sekä vastaavat työllistymisprosessin etenemisestä. Monialaisen yhteispalvelun tavoitteena on edistää työttömien työllistymistä tarjoamalla heille heidän palvelutarpeensa mukaisia julkisia työvoimapalveluja sekä sosiaali-, terveys- ja kuntoutuspalveluja.

Palveluesimies kehittää ja koordinoi työllistämiseen ja ohjaukseen liittyvää verkostoa ja sen toimintaa aktiivisella työotteella. Palveluesimies toimii myös Vantaan edustajana valtakunnallisissa TYP-verkostoissa.

Palveluesimies vastaa toiminnan ja palveluiden suunnittelusta, kehittämisestä ja toteuttamisesta Vantaan kaupungin strategisten tavoitteiden ja Uudenmaan TE-toimiston TYP-toimintaa koskevien linjausten mukaisesti. Keskeisimmät toiminnalle asetetut tavoitteet koskevat Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden alentamista ja työttömien ohjauspalveluiden laadukasta toteuttamista.

Tehtävä edellyttää aikaisempaa kokemusta verkostoissa toimimisesta ja johtamisesta sekä osaamista ja näkemystä pitkäaikaistyöttömien työllistymistä edistävien palveluiden kehittämisestä ja toteuttamisesta. Operatiivisen toiminnan ja henkilöstön valmentava johtaminen ovat keskeinen osa tehtävää.

Rekrytoinnissa käytetään anonyymin rekrytoinnin menetelmää. Anonyymissa rekrytoinnissa työhakemuksesta on poistettu kaikki henkilöön viittaava tieto, minkä ansiosta hakija pysyy nimettömänä työhaastatteluun saakka. Ethän tuo avovastauksissasi esiin henkilökohtaisia tietoja esimerkiksi perhetilanteesta, terveydentilasta, iästä tai sukupuolesta. Haethan paikkaa vain sähköisesti. 


Työsuhteen tietoja

Kelpoisuusvaatimus: Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja riittävä kokemus esimiestehtävistä.

Luemme eduksi: 

  • Vahvan motivaation tehtävään ja siinä kehittymiseen 
  • Kannustavan, kehittävän ja valmentavan johtamisotteen ja kokemuksen johtamisesta 
  • Osaamisen pitkäaikaistyöttömien työllistymiseen ja syrjäytymisen ehkäisyyn liittyvistä asioista
  • Monipuolisen osaamisen verkostoyhteistyöstä ja verkostojen johtamisesta ja kehittämisestä
  • Kokemuksen asiakas- ja ohjauspalveluiden kehittämistyöstä 
  • Erinomaiset vuorovaikutustaidot

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti.

Palkkaus: 3578,89 euroa/kk, lisäksi mahdollinen aikaisempaan työkokemukseen perustuva lisä.

Edellytettävät luvat: Ennen valintaa on esitettävä hyväksyttävä työterveyshuollon todistus terveydentilasta.

Työpaikkojen lukumäärä: 1

Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa

Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen

Palvelusuhteen muoto: Virka

Työaika: 36 h 45 min/viikko 


Yhteystiedot:

Palvelupäällikkö
Sauli, Hanna

Tehtävään liittyvät kyselyt voit toimittaa osoitteeseen
rekrytointi@vantaa.fi, josta ne ohjataan rekrytoivalle esimiehelle.


Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esimiestyötämme.

Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.