(Poistunut julkaisusta)

Palveluasiantuntija, Kajaani
Kela

Alkuperäinen julkaisupäivä 11.12.2019

Haemme määräaikaista palveluasiantuntijaa ajalle 1.1. - 30.9.2020 Pohjoiseen asiakaspalveluyksikköön. Työpaikkasi sijaitsee Kajaanissa, mutta työpanostasi saatetaan ajoittain tarvita myös muissa palvelupisteissä. Työtehtäväsi sisältävät välitöntä asiakaspalvelua eri muodoissa: asiakastilassa asiakkaiden palveluopastusta sekä ajanvarauksen kautta tulevia asiakkaita ja neuvontaa esimerkiksi verkkoasioimisessa. Lisäksi tehtäviisi kuuluu myös Kelan valtakunnallista puhelinpalvelua. 

Maura kuvailee omaa työtään Kelan palveluasiantuntijana näin:
- Työssäni parasta on monipuolisuus: vaikka palvelemme asiakkaita Kela-asioissa päivittäin, sen voi toteuttaa eri palvelukanavissa ja jokainen asiakas sekä palvelutilanne on erilainen. Lisää haasteita ja monipuolisuutta omaan työhön saa mahdollisuuksien ja omien taitojen mukaan. 

Saattaisit olla sopiva henkilö tehtävään, jos tunnistat itsesi näistä:
- Haluat työskennellä asiakaspalvelussa.
- Kohtaat mielelläsi erilaisia ihmisiä.
- Palvelet asiakkaita sujuvasti niin kasvotusten, puhelimitse kuin verkonkin välityksellä.
- Puhut ja kirjoitat hyvää suomea ja palvelet asiakkaita myös englanniksi.
- Ruotsinkielentaito katsotaan eduksi.
- Palveluhenkisyytesi säilyy myös kiireisissä tilanteissa.
- Sinulla on hyvät tietotekniset taidot.
- Olet hyvä ja yhteistyötaitoinen työkaveri. 

Me tarjoamme sinulle
- osaamistasi vastaavat kehittymismahdollisuudet
- kattavan työterveyshuollon ja hammashoidon
- lounasedun
- koulutusta
- tukea liikuntaan ja kulttuuriharrastuksiin
- kattavan perehdytyksen ja ajanmukaiset työvälineet.


Palveluasiantuntijan palkka on alkaen 2 326 e/kk. 

Kiinnostuitko?
Hae tehtävää osoitteessa www.kela.fi./rekrytoi viimeistään 29.12.2019. Liitä hakemukseen hakemuskirje ja ansioluettelo. Kun hakemuksesi on saapunut meille, lähetämme vahvistuksen sähköpostiisi.

Lisätietoja tehtävästä antaa ryhmäpäällikkö Arja Harjuautti, puh. 050 550 4092 ja ryhmäpäällikkö Tommi Korhonen, puh. 050 584 2507.