PALVELEVAN PUHELIMEN TOIMINNANJOHTAJA
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

Alkuperäinen julkaisupäivä 22.11.2019

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän diakonian ja sielunhoidon yksikössä on 15.12.2019 mennessä haettavana:
 
PALVELEVAN PUHELIMEN TOIMINNANJOHTAJAN VIRKA (601/20)
 
Etsimme sielunhoidon ja vapaaehtoisten ohjaamisen osaajaa johtamaan ja kehittämään Kirkon keskusteluapua Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä. Toiminnanjohtajan toimenkuvaan kuuluvat kirkon keskusteluavun vapaaehtoisten päivystäjien rekrytointi, koulutus ja ohjaaminen sekä keskusteluavun toiminnan kehittäminen alueellisessa ja valtakunnallisessa verkostossa. Lisäksi toiminnanjohtaja toimii ajoittain itse keskusteluavun päivystäjänä.

Viran kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Arvostamme sielunhoidon ja työnohjauksen tutkintoja, työssä hankittua kokemusta ja valmiutta kouluttautua näillä aloilla. Kielivaatimuksena on suomen kielen erinomainen sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito.
 
 
Työssä suoriutuminen edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja, viestintäosaamista, valmiutta itsenäiseen työskentelyyn ja työn kehittämiseen sekä kykyä innostaa ympärillään olevia ihmisiä. Eduksi luetaan valmius uudenlaisten työmuotojen kokeilemiseen ja kokemus vapaaehtoiskentällä toimimisesta.
  
Virkaan valittavan on oltava ev.lut. kirkon konfirmoitu jäsen. Virkaan valittavan tulee ennen viran vastaanottamista esittää seurakuntayhtymän työterveyslääkärin allekirjoittama hyväksytty lääkärintodistus terveydentilastaan.
 
Virkaa haetaan 15.12.2019 mennessä ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella kohdasta "Hae tätä työpaikkaa"
 
 
tai
 
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä
 
Diakoniakeskus
 
Teemu Hälli
 
PL 922
 
20101 Turku
 
Kuoreen tunnus: Palvelevan puhelimen toiminnanjohtajan haku
 
Palkkaus KirVESTESin vaativuusluokka 601/20. Virkaan sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa. Virkasuhde täytetään 1.2.2020 tai sopimuksen mukaan.
 
Tarkempia tietoja antaa diakonia- ja sielunhoitotyön johtaja Teemu Hälli, 040 341 7266, teemu.halli@evl.fi.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot