(Poistunut julkaisusta)

Palkkapalveluasiantuntijoita, Oulu
Integrata Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 23.10.2020
Integrata Oy
Integrata on henkilöstöhallinnon hiekkalaatikolla uraa uurtava asiantuntija. Integratalaiset karsivat kuraa tuottamalla humaania HR-alan prosessimuotoilua kokonaispalveluna. Pistämme parastamme työpaikkasi HR:ään, palkkahallintoon ja johtamiseen. Tosissaan, mutta ei vakavissaan. Lisää osoitteessa integrata.fi

Vaikka teemme parhaamme, kasvamme siitä huolimatta.* Ookkonää Oulusta? No hyvä. Täsäpä tullee tolokun ilimotus. Etsimme Ouluun avattavaan toimipisteeseemme palkkapalveluasiantuntijoita. Toki voit hakea palkansaajaksi meille jo pelkästään tämän tiedon perusteella, mutta seuraavassa tarjoilemme lisätietoa, joiden pohjalta hoksaat hakia.


Mikä homma? 

Meillä ei keskitietä kuljeta (eikä varsinkaan puuhun pahki), vaan tapana on tehdä asiat toimivasti toisin. Rakennamme Suomen parasta palkkapalvelua perinteistä poiketen. Parhaalla ei tarkoiteta täydellistä (eikä edes virheetöntä – ihmisiähän tässä ollaan). Palveluasenteeltaan palkkahallintomme on kuitenkin parhaasta päästä.

Työskentelemme tiiminä yhdessä asiakkaidemme kanssa. Teemme palkanlaskentaa, jossa ei lasketa mitään. Karsimme käsityötä ja räjäytämme paperit pöydältäsi: manuaalisten vaiheiden väistyttyä vapautuu aikaa keskittyä omaan osaamiseesi. Ja muihin merkityksellisiin töihin, kuten asiakkaiden auttamiseen, toiminnan kehittämiseen tai vaikka vapaehtoistyöhön työajalla. Kuin myös kahavitaukoihin (ja kyllä, on nisua ja kauramaitua).

Päätyösi on pitää asiakkaidemme palkkaprosessit pyörimässä ja palvella heitä kaikenlaisissa palkkakysymyksissä. Tukenasi on 40 muun integratalaisen palkkapalveluasiantuntijan joukko sekä kasa konsultteja koko HR:n hiekkalaatikolta, Helsingissä, Tampereella ja Porissa.

Ei tulla kortteeria pitämään, vaan laitetaan taloksi ihan pysyvästi. Kerro tästä toki kaverillekin, sillä tavoitteenamme on löytää sinulle kerralla useampi kokenut kollega.

Työ edellyttää tavallisessa maailmantilanteessa silloin tällöin myös kiskoilla kulkemista kotimaassa (ei viitti ajjaa autua, koska ympäristö).
 

Mitä odotamme sinulta?

Odotamme sinulta, mitä moni peilikuvaltaan: hyviä ilmaisu- ja keskustelutaitoja, oululaista oma-aloitteisuutta sekä integratalaista pilkettä silmäkulmassa. Hyvä tyyppi on meillä hyvä tyyppi.

Mepcon ja palkanlaskennan perusprosesseja automatisoivan robotin esittelemme myös työkavereinasi. Jos nyt ette sattuisi jo olemaan kahavipöyvästä tuttuja entuudestaan. Pelkkä kybertyö tämä ei kuitenkaan ole: aiempi kokemus perinteisestä palkanlaskennasta on välttämätöntä ja sydämen sivistystäkin tarvitaan.

Payroll specialistin työkokemuksesta tuskin on haittaa. Asiakkaillemme sovelletaan lisäksi monia eri työehtosopimuksia ja TES-osaamisesta on etua. Pääasia kuitenkin on, että olet valamis levvein hartein lähtemään tekemään työtä tässä ajassa, kokonaan uudessa toimipisteessä.
 

Millaista merkitystä saat meiltä?

Integrata on toistaiseksi kolmella paikkakunnalla – Tampereella, Helsingissä ja Porissa – yksi yli 100:n ihmisen tiimi, jonka työtila on Teamsissä ja kaikki työkaverit täppäyksen päässä. Yhteisölliset toimipisteemme sijaitsevat kaupunkikeskustoissa.

Tarjoamme sinulle vakkaripaikan sekä osaavan tiimin integratalaisia – ihmisiä ja robotteja. Kivojen kollegoiden ja asiakkaiden lisäksi meillä on toki työsuhde-etujakin, joista merkittävin lienee yrityskulttuuri, jonka ytimessä on vapaus (ja parit puolivillaiset puujalkavitsit). Integratalaisena pääset tekemään koko toimialan tulevaisuuteen tähtääviä tekoja:

Uurramme uraa karsimalla kuraa, eli räjäytämme paperit pöydiltä ja teemme työelämää, jossa annamme koneen hoitaa ne hommat, joissa se voittaa ihmisen. Jotta jokainen voisi keskittyä omaan ydinosaamiseensa.

Toimimme yrityksenä, kuin ihminen. Keskitymme huonojen läppien lisäksi tiimiläisten hyvinvointiin. Pidämme huolta ihmisistä, ja he pitävät huolta asiakkaistamme. Myös asiakas on yksi meistä. Tämä tavallisen työelämän kapinallisuus on tehnyt meistä mm. kertaalleen Suomen parhaan työpaikan.

Meillä ei myöskään ole ollenkaan esihenkilöitä (ent. esimies). Eikä johtokaan lepää lattioilla odottamassa kytkentää, vaan sähköistää työpaikan ilmapiiriä – ihan vain olemalla oma itsensä. Tosissaan, mutta ei vakavissaan.

No niinpä, pölijäähän se olisi, jos et hakisi. Mutta lukaisethan vielä nämä:

  • Integratalainen tapa toimia
  • Rekrytoinnin etenemisen askelmerkit
  • Tulevan työkaverisi mietteet
  • Ja totta se on, perehdytykseenkin olemme panneet paukkuja


Etsitkö tylsää työpaikkaa? Jatka etsintöjä. Näin haet integratalaiseksi:

Jos tutustuttuasi netissä ajatuksiimme sekä somessa yrityskulttuuriimme, olet edelleen varma, että haluat tehdä töitä tämän tiimin kanssa (katsoithan myös kuvat…), lähetä hakemuksesi tehtävään 15.11.2020 klo 23:59 mennessä.

Päätökset tehdään joulukuun 2020 loppuun mennessä. Sinun on tarkoitus startata työskentely Oulussa (tai missä ikinä oletkin) viimeistään helmikuun 2021 alussa. Palkkapussin startista taas emme mene ikinä takuuseen…

Etätyöhaastattelumahdollisuus. Etätyömahdollisuus meillä on ollut jo vuodesta 2008. Sitä emme viitsi enää erikseen mainita. Vaikka se onkin vähän lyhyempi sana.

Lisätietoja tehtävästä antaa oululainen Niina Haataja, niina.haataja@integrata.fi. Rekrytointia koskeviin yleisiin kysymyksiin vastaa tamperelainen Eveliina Roininen, eveliina.roininen@integrata.fi, 0400 496 484. Toimitusjohtaja onkin porilainen, ei hänestä sen enempää.

Voit myös haastatella meitä ja kysyä mitä tahansa tästä työpaikasta WhatsAppissa, 050 531 8580.
 
*Integratalaista vitsihuumoria jo vuodesta 2008.

Avainsanat: palkanlaskija, palkkapalveluasiantuntija, palkka-asiantuntija
 

>> Hae tähän työpaikkaan <<