(Poistunut julkaisusta)

Palkanlaskija
Esperi Care Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 4.5.2018
Esperi tarjoaa kodinomaisia ja monipuolisia asumispalveluita ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille sekä vammaisille. Teemme yhteistyötä yli 160 kunnan kanssa ja meillä on yli 3 800 asukaspaikkaa ympäri Suomea. Työllistämme n. 5 500 sosiaali- ja terveysalan ammattilaista ja liikevaihtomme vuonna 2017 oli noin 213 miljoonaa euroa.

Haemme kasvavaan joukkoomme jälleen uutta, upeaa palkanlaskijaa

Esperi Care –konsernin palkanlaskennassa työskentelee jo yhdeksän mahtavaa ammattilaista, jotka hoitavat palkanlaskennan ohella mm. Kela–korvausten ja palkkatodistusten laadintaa.

Yrityksemme kasvu mahdollistaa sen, että voimme jälleen palkata uuden osaajan joukkoomme. Tällä kertaa etsimme PALKANLASKIJAA toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Työaika on normaali toimistotyöaika ja työ alkaa sopimuksen mukaan, heti sopivan henkilön löydyttyä.

Tehtävässä vastaat itsenäisesti oman vastuualueesi palkanlaskennasta. Sinulla on palkanlaskijan pätevyys ja useamman vuoden kokemus monipuolisista palkkahallinnon tehtävistä. Olet tarkka, luotettava ja tartut reippaasti toimeen. Omaat myös hyvän suomen kielen taidon. Sopeudut hyvin vauhdikkaaseen joukkoomme ja haluat olla mukana kehittämässä palkkahallintomme prosesseja. Kokemus Mepco –palkanlaskentajärjestelmästä katsotaan eduksi.

Meillä saat mielenkiintoisen ja antoisan tehtäväkokonaisuuden laadukkaassa työympäristössä osaavien alan ammattilaisten kanssa. Tukenasi toimii työyhteisö, jossa on avoin, iloinen ilmapiiri ja mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhösi. Esperissä saat ison yrityksen työsuhde-edut.

Tervetuloa osaavaan joukkoomme!



Lisätietoja tehtävästä antaa Antti Kievari, antti.kievari@esperi.fi



Hakuaika päättyy 18.05.2018.



Täytä sähköinen hakemuslomake osoitteessa https://rekry.esperi.fi/rekry_home/homepage.aspx ja liitä hakemukseesi CV sekä palkkatoiveesi.



Esperi on Savuton Työpaikka.