(Poistunut julkaisusta)

Palkanlaskija, Saarioinen Oy
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 8.5.2019

Me täällä Nordic Henkilöstöpalveluissa toivotamme sinut tervetulleeksi hakemaan kauttamme töitä! Rekrytoinnin ammattilaisena tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin.

Saarioinen on tehnyt suomalaisten lempiruoat jo yli 60 vuoden ajan. Saarioinen on suomalainen perheyritys ja johtava valmisruokatalo. Saarioinen on kotoisin Kangasalan Sahalahdelta, Saarioisten Kartanosta. Lisäksi Saarioisten herkullista ruokaa tehdään Valkeakoskella ja Huittisissa sekä Viron Raplassa yhteensä noin 1300 saarioislaisen voimin. Saarioinen vaalii perinteitä ja kehittää samalla jatkuvasti uutta yhdessä suomalaisten kanssa. Äitien tekemää ruokaa vuodesta 1957.

Haemme asiakasyrityksellemme Saarioinen Oy:lle palkanlaskijaa sijaisuuteen.

Työssä palkanlaskija pääsee vastaamaan tuotannon henkilöstön palkanlaskennasta Saarioisten Tampereen pääkonttorissa.

Toivomme hakijalta kokemusta itsenäisestä palkanlaskentatyöstä. Edellytämme hakijalta ymmärrystä mm. tuntipalkkojen laskennasta, tarvittavasta viranomaisyhteydenpidosta, ilmoitusvelvollisuuksista ja sairausajan palkkojen määräytymisestä. Työssä edellytetään myös työehtosopimusten tuntemusta (käytössä elintarvikealan tes). Palkanlaskennassa käytetään Mepco-järjestelmää.

Työ on kokoaikainen ja työaika on arkisin klo 8-16. Palkkaus määräytyy kokemuksen mukaan.

Työ alkaa mahdollisimman pian oikean henkilön löydyttyä ja kestää heinäkuun loppuun asti.

Mikäli koet olevasi juuri oikea työntekijä palkanlaskijaksi, niin laitathan hakemuksesi sähköisen hakujärjestelmämme kautta osoitteessa www.nordic.fi ja kerro samalla työtaustastasi, osaamisestasi sekä käytettävyydestäsi. 

Katso myös avoinna olevat muut työpaikkamme ja jätä hakemuksesi. Jos et löytänyt tällä kertaa mitään itsellesi sopivaa, jätä avoin hakemuksesi, niin olemme sinuun yhteyksissä juuri sinulle sopivan työpaikan ilmaantuessa.