Palkanlaskija osa-aikatyöhön Helsinkiin
Adecco

Alkuperäinen julkaisupäivä 3.12.2018



Työn kuvaus:
  Etsimme asiakkaamme toimeksiannosta osa-aikaista palkanlaskijaa määräaikaiseen tehtävään. Työskentelypaikka on Helsingissä ja työtä on 30 tuntia viikossa aina kuukauden kahden ensimmäisen viikon aikana (yhteensä 60 tuntia / kuukausi). Kyseessä on vuokratyö.

Koulutukseltasi voit olla esimerkiksi taloushallinnon merkonomi tai tradenomi, olet myös voinut kerätä osaamisesi työelämässä. Voit olla myös alan opiskelija, jonka opinnot ovat loppusuoralla. Sinulta löytyy jonkin verran kokemusta erilaisista palkanlaskennan osa-alueista ja olet myös innostunut oppimaan uutta.

Persoonana olet tarkka, huolellinen ja vastuuntuntoinen. Pystyt tekemään työtäsi itsenäisesti, mutta olet silti tiimin aktiivinen jäsen. Olet ahkera, omatoiminen ja saat valmista aikaan. Et kaihda rutiininomaista työtä ja sinulta löytyy hyvä paineensietokyky.

Tehtäviisi kuuluu aluksi avustaminen palkanlaskennassa ja kokemuksen karttuessa myös itsenäinen palkanlaskenta.

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden saada arvokasta työkokemusta palkanlaskennassa ja kehittää omaa osaamistasi. Saat tehtävään myös hyvän perehdytyksen.

Mikäli sinulla on tarvetta osa-aikaiselle työlle kevään ajaksi, lähetä hakemuksesi www.adecco.fi ja liitä mukaan ansioluettelosi. Toimi nopeasti, sillä täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä antaa Adeccon Senior Recruitment Consultant Sisko Lahtinen numerosta 040 779 5541.

Asiakkaan tehtävänimike:  Palkanlaskija


Sijainti:  HELSINKI


Työsuhde:  Määräaikainen


Yhteyshenkilö:  Sisko Lahtinen, +358407795541


Toimipaikka:  HELSINKI and ESPOO

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1207920
  • Työsuhde: Määräaikainen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: HELSINKI