(Poistunut julkaisusta)

Palkanlaskennan guru
Luona Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 10.9.2018

Luona etsii joukkoonsa taitavaa palkanlaskijaa vastaamaan siitä, että luonalaiset saavat palkkansa oikein ja ajallaan.

Meitä luonalaisia on tällä hetkellä noin 230 sekä lisäksi kuukausittain palkanmaksussa on mukana kymmeniä keikkalaisia, joiden palkanmaksusta huolehdit. Olemme sote-alan yhtiö ja tulkittavanamme on kaksi alan yleissitovaa alan työehtosopimusta (yksityinen sosiaalialan työehtosopimus ja yksityinen terveyspalvelualan työehtosopimus). Palkanlaskennan järjestelmänä meillä on Mepco. Työtäsi et joudu tekemään yksin, sillä konsernista löytyy palkanlaskennan tukitiimi, joka tukee konsernin eri yritysten palkanlaskijoita palkanlaskennan eri tehtävissä.

Palkanlaskennan gurumme osaa palkanlaskennan lisäksi myös palkanlaskennan kehittämisen, sillä hänellä on takanaan jo useamman vuoden kokemus palkkahallinnosta. Hän näkee, miten eri työvaiheet liittyvät toisiinsa ja ymmärtää palkanlaskennan yhteyden kirjanpitoon. Riippuen vahvuuksistasi, työkokemustaustastasi ja toiveistasi, voimme myös tuunata tehtävää, jotta pääset toteuttamaan itseäsi ja oppimaan uutta. Jos kiinnostuit, niin hae ihmeessä, jotta tapaamme!

Luonassa tehdään työtä #luonaotteella eli työmme keskiössä on aina ihminen. Kohtaamme toisemme avoimesti omana itsenämme, olemme rautaisia ammattilaisia tiedostaen kuitenkin koko ajan sen, että emme ole valmiita. Käy kurkkaamassa urasivulta (https://www.luona.fi/luonalaiset/uratarinat/) luonalaisten tarinoita ja lue lisää blogeistamme miten toteutamme asiakaslupaustamme ”oikeassa paikassa oikeaan aikaan”.

Kiinnostuitko?

Tulee mukaan luomaan Luonan tarinaa. Tarjoamme sinulle ammattitaitoiset työkaverit ja itsenäisen tehtävän, kilpailukykyisen palkitsemisen, hyvät työsuhde-edut ja tuen hyvinvointisi ylläpitämiseen. Tehtävään hakuaikaa on 21.9 saakka. Jos kiinnostuit, haethan pian, sillä sopivan kandidaatin löydyttyä tehtävä voidaan täyttää jo hakuajalla