Pakkasvarastotyöntekijä joustavaan työviikkoon
Barona Logistiikka Oy

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 12.10.2021

Haluaisitko päästä vaikuttamaan työpanoksella palkkatasoosi? Haluatko päästä työskentelemään huikeassa ja kannustavassa työporukassa?

Etsimme nyt asiakkaallemme Tuusulaan työntekijöitä keräilytehtäviin pakkasvarastoon. Työssä pääset tekemään pääasiallisesti pakkaselintarvikkeiden äänikeräilyä noin -25 asteisessa ympäristössä. Töitä tehdään aamu- ja iltavuoroissa arkisin klo 6-22 välillä. Työvuoroja on tarjolla hieman vaihtelevasti viikosta riippuen ja pääset myös itse vaikuttamaan työvuorojesi määrään ja päiviin omilla toiveillasi. Töitä on tarjolla ainakin maaliskuun 2022 loppuun saakka.

Työ on nopeatempoista keräilyä ja pakkasessa työskentely voi olla välillä fyysisesti raskasta. Tehtävä edellyttää hyvää peruskuntoa sekä ennen kaikkea reipasta asennetta työntekoa kohtaan. Pääset vaikuttamaan myös omaan palkkatasoosi omalla tekemiselläsi.

Mikäli kiinnostuit mahdollisuudesta päästä työskentelemään osa-aikaisesti pakkasvarastossa, jätä hakemuksesi heti. Paikkoja on auki useampia ja paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1511122
  • Tehtäväalue: Liikenne ja logistiikka
  • Työsuhde: Määräaikainen työsuhde
  • Työn tyyppi: Osa-aikainen
  • Hakuaika päättyy: 31.10.2021
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Tuusula