(Poistunut julkaisusta)

Pakkaamon työntekijä, Radiometer Turku Oy
StaffPoint

Alkuperäinen julkaisupäivä 6.9.2019
Etsimme asiakkaallemme Radiometer Turku Oy:lle pakkauksen tiimiin työntekijää, joka on kiinnostunut työskentelemään automaatiolaitteiston parissa pakkaustehtävissä kasvavassa yrityksessä.

Pakkaamossa työskentelee yhteensä noin 5-6 henkilöä vuorossa. Työ on kolmivuorotyötä viidessä vuororyhmässä. Automaatiolinjan käyttö on työskentelyä olosuhdekontrolloiduissa tiloissa. Hyvä fyysinen peruskunto tukee vuorotyössä jaksamista. Pakkaamon työt sisältävät muun muassa automaatiopakkauslinjan käyttöä, visuaalista tarkastusta, erädokumentaatioon liittyviä kirjauksia ja tuotteen loppupakkausta.

Korkea tuotelaatu on Radiometerillä aina etusijalla ja työntekijöiden työturvallisuudesta huolehtiminen on päivittäisessä toiminnassa näkyvästi esillä. Radiometerillä halutaan, että voit lähteä kotiin yhtä terveenä kuin tulit aamulla töihin.

Työtehtävät ovat hyvin ohjeistettuja, sillä kaikki tehtävät vaativat tarkkuutta ja huolellisuutta, käytetäänhän laitteita potilasnäytteiden analysointiin. Radiometerillä työt tehdään hyvien tuotantotapojen mukaisesti ja sovellamme työssä Lean-periaatteita.

Työsuhde on toistaseksi voimassa oleva ja se solmitaan suoraan Radiometer Turku Oy:n kanssa. Työt alkavat heti sopivan työntekijän löydyttyä, joten jätäthän hakemuksesi jo tänään.


Edellytämme sinulta

Sujuvaa suomen kielen taitoa (työohjeet ovat suomeksi) ja perus IT-taitoja (MS Office)
Omaat positiivisen asenteen ja halukkuutta oppia uusia asioita
Tarkkaa ja vastuuntuntoista työskentelyotetta
Vuorotyövalmiutta


Tarjoamme sinulle

työpaikan jossa:

Sinua odottavat mukavat kollegat
Saat hyvän perehdytyksen ja tuen työtehtäviesi suorittamiseen
Tuetaan henkilöstön hyvinvointia liikunta- ja kulttuuriedulla sekä tarjoamalla mahdollisuuksia vapaa-ajan tapahtumiin
Sijainti on hyvien kulkuyhteyksien varrella


Arvostamme

Emme vaadi tiettyä koulutustaustaa. Arvostamme prosessinhoitajan tai vastaavan koulutusta.
Automaatiolinjan käyttökokemuksesta on hyötyä uuden työn omaksumisessa, kuten myös vuorotyötaustasta.


Kiinnostuitko?

Rekisteröidy hakijaksi www.staffpoint.fi ja täytä hakemus huolellisesti sekä liitä CV hakemukseesi. Meille on erittäin tärkeää tietää mitä olet tehnyt aikaisemmin, mitä osaat ja mitä haluat tehdä tulevaisuudessa.


Lisätietoja

Petra Kaitonen
Rekrytointikonsultti, Teollisuus-, rakennus- ja logistiikkatoimialat
StaffPoint Oy || Satamakatu 22 || 21200 TURKU
045 788 15861|| vaihde 0300472000||
petra.kaitonen@staffpoint.fi|| www.staffpoint.fi