(Poistunut julkaisusta)

Pakettiauton kuljettaja
Wippii Work

Alkuperäinen julkaisupäivä 8.10.2018

Asiakasyrityksemme on kasvava kuljetusalan yritys Pääkaupunkiseudulla, jonka kuljetuspalvelut keskittyvät pääasiallisesti kappaletavarajakeluun. Yritys työllistää tällä hetkellä n. 30 kuljettajaa, ja kasvun jatkuessa haemmekin heille vielä kahta

PAKETTIAUTON KULJETTAJAA

kokoaikaisiin, toistaiseksi voimassaoleviin työsuhteisiin. Valitut henkilöt tulevat työllistymään suoraan asiakkaamme palvelukseen, eikä kyseessä ole vuokratyöpaikka.

Työnkuvaan kuuluu kappaletavarajakelua pääkaupunkiseudulla. Tehtävä pitää sisällään myös lajittelua ja auton lastausta, jonka lisäksi mahdollisesti myös muita asiaan liittyviä terminaalissa tapahtuvia töitä. Koko ajokalusto koostuu pakettiautoista, näin ollen B-ajokortti riittää, eikä hakijoilta edellytetä esim. digipiirturikorttia tai ammattipätevyyttä. Palkkaus AKT TES mukaan, alkaen 13,06€/h.

Tehtävään annetaan perehdytys, mutta vaadimme kuitenkin kaikilta hakijoilta aikaisempaa työkokemusta vastaavanlaisista tehtävistä - kuten kappaletavarajakelusta, elintarvikejakelusta tai muusta vastaavanlaisesta jakeluajosta. Muita tärkeitä ominaisuuksia, joita toivomme hakijalta löytyvän, ovat hyvä paineensietokyky, halu kehittyä sekä valmius sitoutua pitkäaikaiseen, vakituiseen työpaikkaan.

Kyseessä on arkisin tapahtuva kokoaikainen päivätyö. Työtä tehdään 8h päivässä ja 80h/2-viikkojakso arkisin.
Työt alkavat perehdytyksellä mahdollisimman pian.

Hakijoilta edellytämme:
- Aikaisempaa työkokemusta jakeluajosta
- B-ajokorttia, II-vaihe suoritettuna
- Hyviä suomen kielen taitoja
- Pääkaupunkiseudun aluetuntemusta
- Aktiivista ja reipasta asennetta
- Hyviä paineensietokykyjä ja valmiutta työskennellä kiireen keskellä

Tehtävään valituille lupaamme:
- Kokoaikaisen, vakituisen ja pitkäaikaisen työsuhteen
- Perehdytyksen tehtävään
- Hyvän työilmapiirin rentoine työkavereineen
- Modernin ajokaluston
- Aidosti hyvän työpaikan, jossa työntekijät viihtyvät

Suosittelemme jättämään hakemuksen mahdollisimman pian, sillä tulemme haastattelemaan hakijoita myös ennen hakuajan päättymistä. Hakemuksia huomioidaan ainoastaan sähköisessä muodossa rekrytointijärjestelmämme kautta. 

Valitettavasti emme huomioi hakijoita, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta jakeluajosta. 
Mahdollisiin puhelintiedusteluihin vastaa Rekrytointiasiantuntija Joonas Hyttinen arkisin klo 10-12 välisenä aikana numerossa 040-412 8870. Luethan ilmoituksen huolellisesti, ennen mahdollista puhelintiedustelua, kiitos.