(Poistunut julkaisusta)

Päiväkodinjohtajia
Jyväskylän kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 5.4.2018

Varhaiskasvatuspalveluihin kuuluvat kunnalliset ja yksityiset lasten varhaiskasvatusta, esiopetusta ja avoimia varhaiskasvatuspalveluja antavat päiväkodit, perhepäivähoitajat, kerhot ja perhepuistot. Palvelua ja pedagogiikkaa kehitetään vastaamaan lasten ja perheiden tarpeita sekä uusia opetussuunnitelmia ja yhteiskunnallisia muutoksia. Lasten ja perheiden osallisuutta arvostetaan.

Haemme positiivisen työotteen omaavia kasvatusalan ammattilaisia

PÄIVÄKODINJOHTAJIKSI

kolmeen vakituiseen virkaan ja yhteen viransijaisuuteen ajalle 1.8.2018 - 31.12.2021 Jyväskylän kaupungin varhaiskasvatuspalveluihin.

Toiminnan johtamisen ja kehittämisen lisäksi vastaat toimintayksikkösi kustannustehokkaasta palvelujen tuottamisesta ja toteuttamisesta. Esimiehenä johdat rakentavasti ja innostavasti varhaiskasvatuksen henkilöstöä. Sinulta odotetaan innovatiivista ja kehittävää työotetta. Vastaat omasta ja työyhteisösi osaamisen kehittämisestä, joka perustuu uusimpaan tutkimustietoon sekä yhteiskunnallisista ja työelämän muutoksista nouseviin tarpeisiin. Yhteen päiväkodinjohtajan tehtävään kuuluu myös ympärivuorokautisen varhaiskasvatuksen järjestämistä.

Kelpoisuusvaatimuksena on lasten päivähoidon ammatillisiin johtotehtäviin vaadittava kelpoisuuslain (272/2005) 10 § 3 momentin mukainen vähintään lastentarhanopettajan kelpoisuus sekä riittävä kokemus organisaation, henkilöstön ja talouden johtamisesta. Lisäksi virassa menestyminen edellyttää hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, kokemusta verkostotyöstä, hyviä tietoteknisiä taitoja sekä kykyä kehittää ja kehittyä. Yksi viroista sijoittuu vastuualueelle, jossa on ruotsinkielinen lapsiryhmä. Kyseiseen virkaan valitun kohdalla katsotaan eduksi ruotsin kielen hyvä hallinta.

Palvelussuhteiden ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (KVTES).
Virat alkavat 1.8.2018 tai sopimuksen mukaan. Viroissa noudatetaan koeaikaa.

Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Lisäksi valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisterin ote (joka ei saa olla 6 kk vanhempi).

Hakuaika virkoihin päättyy tiistaina 17.4.2018 klo 14.

Lisätietoja:
Palvelujohtaja Tarja Ahlqvist, puh. 014 266 3269
Palvelujohtaja Päivi Koivisto, puh. 014 266 3198

Mahdolliset yhteydenotot toivotaan sähköpostitse: etunimi.sukunimi@jkl.fi

Jyväskylän kaupunki on savuton työpaikka.