Paikkatieto-operaattori
Espoon kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 8.4.2019

Paikkatieto-operaattori

Työavain 4-64-19
Vakinainen työsuhde
Hakuaika päättyy 29.04.2019 kello 15:45
Paikkatieto , Tekniikantie 15 02150 Espoo
Tekninen ja ympäristötoimi, Kaupunkitekniikan keskus/Kaupunkimittaus
Tekninen ala

Tehtävän kuvaus: Yksikkömme tuottaa kaupungin 3D-nykytilamallia ja ylläpitää ajantasa-asemakaavaa. 3D-nykytilakaupunkimallin ensimmäinen tuotantokierros on vielä työn alla. Ajantasa-asemakaavan tuottaminen jatkuu ja kehittyy, kun valtakunnallinen maankäyttö- ja rakennuslain muutoshanke tulee muuttamaan kaavoitusta tietomallinnuksen suuntaan. Paikkatieto-operaattori toimii monipuolisissa paikkatietoaineistotuotannon tehtävissä, mm. mainittujen 3D-suunnittelun pohja-aineiston ja ajantasa-asemakaavan tekijänä. Hänen tehtäviinsä kuuluu karttatietokäsittelijöiden ja pienimuotoisesti muiden Locus-käyttäjien ohjaaminen, yksinkertaiset tietojärjestelmäympäristön konfiguraatiot sekä paikkatietovastaavan sijaisena toimiminen tarvittaessa. Hän osallistuu aktiivisesti uusien toimintatapojen käyttöön ottoon.


Kelpoisuusvaatimus: Maanmittausalan perustutkinto

Tehtävässä edellytetään kehitysmyönteisyyttä, vastuullisuutta, tarkkuutta, kolmiulotteista hahmotuskykyä ja yhteistyökykyä; kokemusta alan työtehtävistä

Arvostamme Locus-ohjelmiston osaamista tai vaihtoehtoisesti jonkin muun paikkatieto-ohjelmiston hyvää osaamista, 3D-ympäristössä työskentelykokemusta


Palvelussuhteeseen liittyviä tietoja
Tehtäväkohtainen palkka: 2224,91 €/kk
Sopimusala: TS Kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus
Työaika: 36 h 45 min viikossa



Lisätietoja tehtävästä
Linkki lisätietoihin

Karttatuotepäällikkö Anne Kiijärvi
043 8254846
anne.kiijarvi (at) espoo.fi

Kiinteistöinsinööri Mirja Metsälä
050 4123863
mirja.metsala (at) espoo.fi


Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1257610
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 29.4.2019
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Espoo, Uusimaa